TALOUSARVIOALOITE 788/2004
vp
TAA 788/2004
vp - Petri Salo /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen rikosten
uhrien välttämättömimpien sairaanhoitokustannusten korvaamiseen
Eduskunnalle
Törkeät rikokset maassamme edelleen
lisääntyvät ja raaistuvat. Asianomistajat
eli rikoksen uhrit joutuvat kärsimään
tänä päivänä lisääntyneitten
henkirikosten, raiskausten ja törkeiden pahoinpitelyjen
aiheuttamia fyysisiä ja henkisiä tuskia usein
jopa koko loppuelämänsä.
Uhrit saattavat myös joissakin rikostapauksissa tarvita
jopa viikkojen sairaalahoitoa, jolloin sairaalalaskut kohoavat hyvinkin
korkeiksi. Uhrit ovat tämäntyyppisissä tilanteissa
epäinhimillisessä tilanteessa työn ja
toimeentulon loppuessa. Jopa sairauden kannalta välttämättömän
kotihoidon kustannukset jäävät yksin
uhrien murheeksi.
Monesti tekijät ovat syyntakeettomia, mielisairaita,
vankilasta lomalla olevia tai muuten henkisesti häiriintyneitä.
Tämä tietää sitä, että oikeus
määrää tekijät pääsääntöisesti
mielentilatutkimukseen ja oikeuden päätökset
viipyvät jo tämänkin seikan vuoksi kohtuuttoman
kauan. Käytännössä lainvoimaisen
tuomion odottaminen saattaa kestää jopa useita
vuosia, ja rikoksen uhrit joutuvat tänä aikana
jopa myymään omaisuuttaan selvitäkseen
jokapäiväisestä elämästään
ja rikoksen aiheuttamista lisääntyvistä kustannuksista.
Kun oikeuden päätös vihdoin saadaan,
rikoksen uhrin vahingot ja kärsimykset tuomitaan pää-sääntöisesti
tekijän vastattaviksi. Valitettavan usein tekijä on
kuitenkin täysin varaton, ja korvauksia on tehokkaasta
perinnästä huolimatta vaikea ja käytännössä myös
mahdoton saada.
Valtiokonttori korvaa rikoksen uhreille eräissä tapauksissa
korvauksia pysyvästä viasta ja haitasta. Korvaukset
ovat kuitenkin valitettavan pieniä verrattuna todelliseen
menetykseen ja kärsi-mykseen. Jopa pysyvästi työkykynsä menettäneelle
ja suuria henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä kokeneelle
rikoksen uhrille summat ovat oikeuden päätökseen
verrattuna varsin pieniä.
Sairaanhoitokustannukset jäävät pääsääntöisesti
yksin rikoksen uhrin vastattaviksi, koska varattomilta ja muutenkin
maksuhaluttomilta tekijöiltä ei saada perittyä yhtään
mitään. Pahimmillaan joudutaan myymään
jopa irtainta omaisuutta ja turvautumaan kuntien toimeentulotukeen,
jotta erääntyneet laskut saadaan edes jollain
tavalla hoidettua.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 25.01.51 lisäyksenä 2 000 000
euroa rikosten uhrien välttämättömimpien
sairaanhoitokustannusten korvaamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004