TALOUSARVIOALOITE 805/2005 vp

TAA 805/2005 vp - Leena Rauhala /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maahanmuuttajien kotoutumista edistävien yhdistysten toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Maahanmuuttajien määrä on viimeisten 10 vuoden aikana kasvanut. Kaikista viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen toimista huolimatta heidän tietämyksensä suomalaisesta yhteiskunnasta kaikkine palveluineen on usein jäänyt aika vähäiseksi. Maahanmuuttajat itse ovat halukkaita toimimaan mm. perustamiensa yhdistysten kautta tiedon lisäämiseksi.

Toisaalta monien nuorten tilanne kahden kulttuurin puristuksessa on vaikea. Eri maahanmuuttajaryhmien keskuudessa on alettu kiinnittää huomiota varsinkin varhaisnuorten ja nuorten kotoutumista haittaaviin ongelmiin. Asioiden korjaamiseksi maahanmuuttajat ovat perustaneet yhdistyksiä, joiden avulla he pyrkivät ennalta ehkäisemään ongelmien syntymistä mm. erilaisen harrastustoiminnan ja leirien avulla. Myös ongelmien hoitamiseksi, esimerkiksi huumeidenkäyttöön ajautuneiden nuorten auttamiseksi, on perustettu yhdistyksiä.

Maahanmuuttajien perustamien yhdistysten suurimpana ongelmana on määrärahojen niukkuus. Joissakin tapauksissa kaupungit ovat antaneet edullisia toimitiloja, mutta työntekijöitä on saatu vain poikkeustapauksessa esimerkiksi määräaikaisin työllistämisvaroin. Kuitenkin työn jatkuvuus vaatisi pysyvämpää rahoitusta. Jotta eri kunnissa toimivat yhdistykset olisivat yhdenvertaisessa asemassa, olisi opetusministeriön pääluokkaan erikseen sisällytettävä määräraha, joka olisi kaikkien toimijoiden anottavissa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.99.50 lisäyksenä 300 000 euroa maahanmuuttajien omien kotoutumista edistävien yhdistysten toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Leena Rauhala /kd