TALOUSARVIOALOITE 812/2009
vp
TAA 812/2009
vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon Uudenmaan
tiepiirissä
Eduskunnalle
Tämä talousarvioaloite on Helsingin
ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen
hyväksymä aloite.
Aloitteessa ehdotetaan, että lisämäärärahaa osoitetaan
alueellisiin investointeihin, valtakunnallisiin hankeohjelmiin ja
teemapaketteihin sekä kaikkein kiireellisimpiin Uudenmaan
tiepiirin alueen pieniin sekä keskikokoisiin yleisen tieverkon
ja kevyen liikenteen väylien rakennushankkeisiin.
Uudenmaan tiepiirin alueella asuu 28 % maan väestöstä.
Vuonna 2008 koko maan väestönkasvusta n. 70 % tapahtui
tiepiirin alueella. Perustienpidon määrärahoilla
rahoitettavien seutu- ja yhdystieverkon hankkeiden investointitarve
on alueella yli 900 milj euroa, mutta investointeihin on viime vuosina
ollut käytettävissä vuosittain vain 7—11
milj. euroa. Seurauksena on monien tärkeiden alueellisten
liikennehankkeiden lykkääntyminen kauaksi tulevaisuuteen.
Tilanne on yhdyskuntien kehittämisen ja liikenneturvallisuuden
kannalta kestämätön.
Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin
verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisiin tiehankkeisiin, kuten nopeasti
kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan, liikenneturvallisuuden
parantamiseen sekä elinkeinoelämän ja
joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen liittyviin hankkeisiin
ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Uudenmaan tiepiirin tekemän
selvityksen mukaan tärkeitä kevyen liikenteen
hankkeita on yli 200 kpl, mutta nykyisellä rahoitustasolla
niistä voidaan vuosittain toteuttaa vain muutama. Uudenmaan
seutu- ja yhdystieverkon liikennemäärät
sekä niiden kasvu ovat huomattavasti suurempia kuin maassa keskimäärin,
minkä takia investointitarpeet ja investoinneista saatavat
hyödyt ovat suuria. Valtion määrärahojen
niukkuuden takia kunnat ovat viime vuosina joutuneet enenevässä määrin
rahoittamaan maantielain mukaan valtiolle kuuluvia investointeja.
Esimerkkeinä voidaan mainita, että Pernajassa
on kapealla ja mutkaisella maantiellä 176 runsaasti Loviisan
sataman raskasta liikennettä. Tien läheisyydessä on
runsaasti asutusta, kouluja, päiväkoti ja muita
palveluja. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen
välille Gislom—Hardom on ollut vireillä jo
20 vuotta. Hankkeesta on laadittu yleissuunnitelma, ja sen kustannusarvio on
0,8 milj. euroa. Valkontie (178) Loviisassa on vilkkaasti liikennöity
tie. Tietä käyttävät niin Valkon
yhä kasvavaan satamaan suuntautuva raskas liikenne kuin
monet alueen asukkaatkin. Loviisan kaupunki on rahoittanut osalle
matkasta kevyen liikenteen väylän, mutta edelleen
Valkontielle tarvittaisiin noin kuuden kilometrin pituinen kevyen
liikenteen väylä. Porvoossa on kantatien 55 ja
Uuden Saksalantien yksityistieristeys hyvin vaarallinen, ja se vaatisi
pikaisia turvallisuustoimenpiteitä. Hankkeen alustava kustannusarvio
on 0,1 milj. euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 100 000 000
euroa perustienpitoon Uudenmaan tiepiirissä.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Merja Kuusisto /sd
- Kari Uotila /vas
- Tarja Tallqvist /kd
- Matti Saarinen /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Kimmo Kiljunen /sd
- Thomas Blomqvist /r
- Christina Gestrin /r
- Antti Kaikkonen /kesk
- Raija Vahasalo /kok
- Tapani Mäkinen /kok