TALOUSARVIOALOITE 813/2010 vp

TAA 813/2010 vp - Leena Rauhala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vaikeasti työllistettävien erityistoimiin

Eduskunnalle

Hallitusohjelman linjauksen mukaan työllisyysmäärärahoja kohdennetaan yritysten kanssa toteutettavaan työvoimakoulutukseen sekä yrityksissä tapahtuvaan tukityöllistämiseen. Työllistämismäärärahojen painopiste siirretään avoimille työmarkkinoille yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön. On kuitenkin lyhytnäköistä samaan aikaan ajaa alas toimiva kolmannen sektorin työllistämistoiminta.

Monet yhteisöt järjestävät kolmannen sektorin työtä vaikeasti työllistettäville erittäin ansiokkaasti. Hallituksen suunta merkitsee näiden yhteisöjen toiminnalle suuria vaikeuksia. Kansalaisjärjestöt ja sosiaaliset yritykset tekevät arvokasta työtä auttamalla vaikeimmin työllistyviä. Valtiolle koituvat tukikustannukset ovat olleet pienet verrattuna siihen, että nämä henkilöt olisivat jääneet pitkäaikaistyöttömyyden kierteeseen ja kuntien sosiaalitoimistojen asiakkaiksi.

Vaikeasti työllistettävien työllistämistoiminta eri yhteisöissä ei ole "tempputyöllistämistä". Päinvastoin se on arvokasta toimintaa yksilöihmisten ja koko yhteiskunnan kannalta, ja sen ajaminen ahtaalle tulee sekä aineellisesti että henkisesti erittäin kalliiksi niin näille työttömille kuin koko yhteiskunnalle. Hallituksen tulee kantaa vastuunsa ja tähän tarkoitukseen tulee osoittaa varat.

Aloite on osa kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  32.30.51 lisäyksenä 20 000 000 euroa vaikeasti työllistettävien erikoistoimiin.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Palm /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd