TALOUSARVIOALOITE 817/2007 vp

TAA 817/2007 vp - Minna Sirnö /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin sekä teattereiden yksikköhintojen korottamiseen

Eduskunnalle

Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä vuoden 2007 talousarviosta esitettiin lausumaa siitä, että lakisääteisten valtionosuuksien lisäykset osoitetaan tulevissa talousarvioissa yleisestä budjetista katettaviksi. Lausumaesitys hyväksyttiin yksimielisesti täysistunnossa. Lausuma henkii samaa asiaa kuin aiempi päätös siirtää kirjastomäärärahat vuoteen 2010 mennessä veikkausvaroilla rahoitettavista varsinaisen budjetin puolelle. Tarkoituksenahan on, että veikkausvaroilla tuetaan sitä taiteen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön kenttää, joka muuten jää valtion tuen ulkopuolelle.

Eduskunnan kahteen kertaan yksimielisesti ilmaiseman tahdon vastaisesti hallitus nyt vuoden 2008 budjetin yhteydessä siirtää kaikki kulttuuriyhteisöjen käytössä olevien valtion toimitilojen vuokriin antamat tilakustannusavustukset, Suomen Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokuluavustuksen sekä teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuustarkistukset veikkausvaroilla rahoitettavaksi.

Veikkausvoittovarojen käytön läpinäkyvyyden johdosta onkin aiheellista, että kaikki lakisääteiset lisäykset säilytetään varsinaisen talousarvion yhteydessä.

Suomalainen teatteri elää taiteellisen toiminnan näkökulmasta hyvää kautta, ja suomalaisten teatterissakäyntiaktiivisuus on maailman huippuluokkaa. Sen sijaan teattereiden taloudellinen tilanne on muodostunut koko suomalaista teatteritoimintaa uhkaavaksi.

Vuosien mittaan karttunut teattereiden henkilötyövuoden yksikköhinnan jälkeenjääneisyys on merkittävä. Hallituksen esityksellä kuilua valtionosuuden perustana olevan yksikköhinnan ja todellisten kustannusten välillä ei vielä valitettavasti ole pystytty kuromaan umpeen, vaikkakin täysmääräiset indeksitarkistukset helpottavatkin teattereiden toimintaa.

Julkisen tuen jälkeenjääneisyyden ja menojen kasvun välistä eroa on teattereissa paikattu pääsylipputulojen osuutta kasvattamalla; nostamalla hintoja, tehostamalla myyntiä ja välttämällä riskialttiita ohjelmistovalintoja. Tämä tie on nyt kuljettu loppuun. Edessä ei ole muita ratkaisuja kuin henkilöstön vähentäminen ja toiminnan supistaminen.

Toisaalta hallitus korostaa työllisyyden ja aluepolitiikan merkitystä ohjelmassaan. Teatterit tarjoavat erinomaisen keinon toteuttaa näitä tavoitteita: teattereiden kustannuksista n. 70 % muodostuu palkkakustannuksista ja teatteriverkostomme ulottuu Helsingistä Rovaniemelle ja Raumalta Joensuuhun ja kattaa näin valtaosan maastamme.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.31 lisäyksenä 4 700 000 euroa teattereiden ja orkestereiden jo sovittuihin valtionosuustarkistuksiin ja 2 300 000 euroa valtionosuuden perusteena käytettävän yksikköhinnan korottamiseen teattereiden osalta ja että eduskunta ottaa määrärahalisäyksen huomioon Veikkauksen voittovarojen käytössä.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Minna Sirnö /vas
  • Claes Andersson /vas