TALOUSARVIOALOITE 825/2009
vp
TAA 825/2009
vp - Päivi Räsänen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työttömän
sovitellun päivärahan suojaosuuteen
Eduskunnalle
Soviteltuun työttömyysetuuteen on
oikeus myös työnhakijalla, jonka päivittäistä tai
viikoittaista työaikaa on lyhennetty lomautuksen vuoksi
tai jonka työnteko on estynyt toisten työntekijöiden sellaisen
työtaistelutoimenpiteen takia, jolla ei ole riippuvuussuhdetta
hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa.
Edelleen oikeus on myös työnhakijalla, joka on
vastaanottanut enintään kaksi viikkoa kestävän
kokoaikatyön, sekä työnhakijalla, jolla
on tuloa sivutoimisesta yritystoiminnasta tai omasta työstä.
Sovitellun työttömyysetuuden laskentatapa
on tiukka, ja pienikin lisätulo johtaa työttömyys-päivärahan
pienentymiseen ja sen uudelleen määrittelemiseen.
Päivärahan määrittely uudelleen
tuottaa paljon hallinnollista työtä ja usein myös
viivyttää kohtuuttomasti päivärahan
maksamista työttömälle. Nykykäytäntö ei
ole työntekoon kannustava vaan vaikuttaa siten, ettei työttömän
kannata ottaa vastaan lyhytkestoista työtä siitäkään
huolimatta, että olisi mahdollisuus soviteltuun päivärahaan.
Työttömän työllistymisen kannalta
on parempi, että pienenkin työn vastaanottaminen
on taloudellisesti kannattavaa.
Työttömän soviteltuun päivärahaan
tulee määritellä 200 euron suojaosuus,
jota pienempiä kuukausittaisia lisätuloja ei oteta
työttömyyspäivärahan laskennassa
huomioon. Tämän toimenpiteen kustannukset ovat
työttömyysturvajärjestelmässä Sosiaali-
ja terveysturvan keskusliiton laskelmien mukaan 20 miljoonaa euroa.
Nettokustannukset julkiselle vallalle ovat kuitenkin vain 10 miljoonaa
euroa.
Tämä aloite on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia,
ja tähän aloitteeseen liittyy lakialoite.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 33.20.51 lisäyksenä 10 000 000
euroa työttömän sovitellun päivärahan
suojaosuuteen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Päivi Räsänen /kd
- Sari Palm /kd
- Tarja Tallqvist /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Kari Kärkkäinen /kd