TALOUSARVIOALOITE 83/2014 vp

TAA 83/2014 vp - Olli Immonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintamenoihin ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Vähemmistövaltuutetun virka muutetaan yhdenvertaisuusvaltuutetuksi vuoden 2015 alusta lähtien ja budjetissa kyseisen viran toimintamenoihin osoitetaan määrärahaa 1 328 000 euroa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu sijoitetaan oikeusministeriön yhteyteen, ja hänen tehtävänään on nykyisen vähemmistövaltuutetun tavoin muun muassa edistää etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten asemaa, oikeusturvaa sekä hyviä etnisiä suhteita Suomessa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii myös kansallisena ihmiskaupparaportoijana. Tämän lisäksi tehtäviin kuuluu myös ikään, vammaisuuteen, uskontoon, vakaumukseen ja seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvan syrjinnän ehkäiseminen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu jatkaa siis myös vähemmistövaltuutetun toimia, kuten muutaman lain ja pienen väestönosan edun valvomista, mikä toimii miljoonaluokan budjetilla. Vähemmistövaltuutetun toiminnan tavoin myös yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminta saattaa todennäköisesti olla omiaan tulehduttamaan etnisten ryhmien välisiä suhteita. Lisäksi on todettava, että muodollisesti epäpätevän henkilön nimittäminen selvästi puoluepoliittisin perustein yhdenvertaisuusvaltuutetun virkaan tulee rapauttamaan kyseisen instituution uskottavuutta riippumattomana asiantuntijaelimenä.

Ulkomaalaisten ja etnisten vähemmistöjen asettaminen eri asemaan ei ole perusteltua Suomessa, eikä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintamenojen kattamiseen siten tarvita yli miljoonan euron vuosittaista rahoitusta. Jotta yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminta keskittyisi yhdenvertaisuuslain noudattamisen valvontaan eikä vähemmistövaltuutetun tavoin etnisten vähemmistöjen aseman parantamiseen, olisi sopiva määräraha näihin tarkoituksiin palkkaus- ym. menoineen 528 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2015 talousarvion momentilta  25.01.03 800 000 euroa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintamenoihin ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2014

  • Olli Immonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps