Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.06

Talousarvioaloite TAA 83/2016 vp 
Timo Heinonen kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Raskaan liikenteen kuljetusten määrä kantatiellä 54 on jo nyt merkittävä. Tieyhteys on elinkeinoelämän kannalta hyvin tärkeä kuljetusreitti, ja sen toimivuus on olennainen tekijä myös koko Riihimäen seudun elinkeinoalueiden toimivuudelle. Liikennemäärien lisääntyessä ja idän liikenteen korostuessa Suomen poikittaisyhteyksien merkitys edelleen kasvaa. 

Kantatiellä 54 tarvittavat toimenpiteet liittyvät muun muassa ohituskaistojen rakentamiseen, liittymäjärjestelyihin ja kevyen liikenteen olosuhteiden parantamiseen. Yhteyden kehittäminen tavoitetilaan edellyttää vuonna 2013 valmistuneen kantatien 54 Tammela—Hollola kehittämisselvityksen mukaan 104 miljoonan euron investointeja (Maku-indeksi 157,5). Ensimmäisen toteutusvaiheen kustannusarvio on 37 miljoonaa euroa. Kiireellisimmät korjauskohteet sijaitsevat Lopen kirkonkylän, Riihimäen kaupungin ja Hausjärven Oitin välisellä osuudella. 

Tämä aloite on tehty yhteistyössä Hämeen liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 31.10.77 kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että hankkeelle myönnetään 37 000 000 euron tilausvaltuus. 
Helsingissä 30.9.2016 
Timo Heinonen kok 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Päivi Räsänen kd 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
Mika Kari sd 
Rami Lehto ps 
Jari Ronkainen ps 
Tarja Filatov sd 
Martti Talja kesk 
Ville Skinnari sd