TALOUSARVIOALOITE 846/2002 vp

TAA 846/2002 vp - Esa Lahtela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntouttavan työtoiminnan ylläpitokorvauksen korottamiseen

Eduskunnalle

Kuntouttavassa työtoiminnassa työmarkkinatukea saavilla on ylläpitokorvauksen suuruus 5,05 euroa. Jos henkilö on toimeentulotuella, hänelle maksetaan toimintarahan nimellä ylläpitokovausta 7 euroa.

Nykyinen käytäntö loukkaa kiistattomasti yhdenvertaisuuden periaatetta. Esimerkkitapauksessa naapuruksista, joilla on sama työmatka ja jotka ovat samassa paikassa kuntouttavan työtoiminnan piirissä, työmarkkinatuen saaja saa toimeentulotuella olevaan verrattuna 2,95 euroa pienemmän ylläpitopäiväkorvauksen päivässä, vaikka molemmilla syntyvät ylimääräiset kustannukset ovat samat, joita varten ylläpitokorvaus on tarkoitettu ja seitsemäksi euroksi mitoitettu.

Kyse on myös siitä, että kuntouttavan työtoiminnan ylläpitokorvauksen, siis ylimääräisistä kustannuksista syntyvän korvauksen, tulee olla samansuuruinen kuin työhallinnon muissa toimenpiteissä, kun henkilö lähtee ns. aktivoitumaan työelämään.

Epäkohta on mitä pikimmin korjattava ja asetettava mahdollisimman pikaisesti kaikki kuntouttavan työtoiminnan piirissä olevat yhdenvertaiseen asemaan keskenään, mikä edellyttää, että kaikilla kuntouttavan työtoiminnan piirissä olevilla on samansuuruinen 7 euron ylläpitokorvaus niiltä päiviltä, jolloin he osallistuvat kuntouttavan työtoiminnan toimenpiteisiin. Arvion mukaan kuntouttavaan työtoimintaan voisi vuoden aikana osallistua noin 1 600 henkilöä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  34.06.52 lisäyksenä 550 000 euroa työmarkkinatuella kuntouttavassa työtoiminnassa olevien henkilöiden ylläpitokorvauksen budjettiperusteiseen korottamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Esa Lahtela /sd
  • Marjaana Koskinen /sd