TALOUSARVIOALOITE 853/2009 vp

TAA 853/2009 vp - Minna Sirnö /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen oikeusaputoimistojen ja kuluttajariitalautakunnan toimintamenoihin

Eduskunnalle

Hallituksen esitys lähtee siitä, ettei oikeusaputoimistojen määrärahalisäys vastaa edes palkkojen nousua. Hallitus myös alistuu siihen, että matalan kynnyksen oikeusavun jonotusajat puolitoistakertaistuvat.

Taantuman jatkuessa, tuloerojen kasvaessa ja oikeudenkäyntikulujen noustessa matalan kynnyksen oikeusavun tarve on selkeästi kasvanut. Tälle tosiasialle hallitus kuitenkin ummistaa silmänsä.

Kuluttajariitalautakunnan käsittelyajat ovat edelleen kohtuuttoman pitkät. Kuluttajariitalautakunta on muun muassa joutunut viime aikoina ratkomaan lisääntyvässä määrin auto- ja asuntokauppaan ja kiinteistövälitykseen liittyviä kiistoja. Nämä kiistat ruuhkauttavat kuluttajariitalautakuntaa myös tulevana vuonna. Lisäksi kuluttajariitalautakunnan jutturuuhkan uskotaan hallituksen itsensäkin mielestä kasvavan entisestään myös lautakunnan toimialan laajentuessa asuntojen vuokra- ja asumisoikeusasioihin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  25.10.04 lisäyksenä 2 000 000 euroa oikeusaputoimistojen ja kuluttajariitalautakunnan toimintamenoihin.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Minna Sirnö /vas
  • Merja Kyllönen /vas