TALOUSARVIOALOITE 862/2002 vp

TAA 862/2002 vp - Reijo Laitinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Keiteleen kanavasiltojen ja -väylien kunnostukseen

Eduskunnalle

Keiteleen kanavareitin liian matalat alikulkukorkeudet ovat olleet kanavaliikenteen pullonkaula. Matalimman sillan, Vuonteensalmen 3,5 metrin alikulkukorkeudessa olevan sillan korvaaminen Laukaassa uudella Eeronsalmen silta- ja väyläratkaisulla 8 metrin alikulkukorkeuteen sekä Suolahden Paatelanlahden ratasillan nostaminen koko yläpuolisen vesistöalueen mukaiseen alikulkukorkeuteen, 5,5 metriin, edesauttaa kanavareitin liikenteellistä hyödyntämistä erityisesti vesimatkailuun.

Jyväskylän satamaan pääsee Päijänteeltä vesitse vain huonokuntoisen Äijälänsalmen väylän kautta. Maaperältään hienojakoinen salmi on liettymässä kulkukelvottomaksi. Toimenpiteisiin väylän korjaamiseksi on ryhdyttävä pian, jotta vesiliikenteen säilyminen Jyväskylän satamaan turvataan.

Kanavareitin silta- ja väylähankkeet voidaan käynnistää heti. Äijälänsalmen suunnitelma on valmistumassa, ja sen vaatima ympäristölupakäsittely käynnistyy vielä kuluvan vuoden aikana.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.30.77 lisäyksenä 4 060 000 euroa käytettäväksi Keiteleen kanavasiltojen ja -väylien kunnostukseen ja rakennustöihin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Reijo Laitinen /sd
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Juha Karpio /kok
  • Matti Kangas /vas
  • Kalevi Olin /sd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Johannes Leppänen /kesk