TALOUSARVIOALOITE 876/2001
vp
TAA 876/2001
vp - Pekka Nousiainen /kesk
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen oppilaitosten
perustamishankkeisiin Itä-Suomessa
Eduskunnalle
Itä-Suomen läänistä on
esitetty yhteensä 103 yleissivistävien oppilaitosten
perustamishanketta opetusministeriön rahoitussuunnitelmaan
vuosille 2001—2004. Niiden yhteenlaskettu kustannusarvio
on 1 007 Mmk. Valtionosuus näihin hankkeisiin
olisi 503 Mmk. Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen
hankkeita on 54, joiden kustannusarvio on 358 Mmk ja valtionosuus
185 Mmk. Aikuiskoulutuksen hankkeita on 22, mutta talousarvioehdotuksessa
ei ole määrärahavarausta näitä varten.
Rahoitussuunnitelmaehdotusten suuri määrä kertoo
siitä, että rakentamistarvetta on edelleen paljon.
Peruskoulujärjestelmään siirryttäessä rakennettiin
paljon kouluja. Rakennusten ikä ja silloinen tekniikka
aiheuttavat sen, että rakennukset ovat nyt yhtä aikaa
peruskorjauksen tarpeessa. Vanhoissa oppilaitosrakennuksissa ilmanvaihtotekniikka
on huono, putkistot ovat kuluneet eikä sähkötekniikka
täytä nykyisiä vaatimuksia. Vesikaton
vuotamisen, puutteellisen salaojituksen ja ympäröivän
maanpinnan korottamisen seurauksena monissa oppilaitoksissa on vakavia
kosteus- ja homevaurioita. Asbestipitoiset levyt, eristeet
ja lattialaatat kiinnitysaineineen ovat kuluneet ja laatat irronneet
alustastaan aiheuttaen terveydellistä haittaa.
Perusopetuslain 29 §:n mukaan opetukseen osallistuvalla
on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Säännös velvoittaa turvallista opiskeluympäristöä vaarantavien
tekijöiden poistamiseen, ja sen tarkoituksena on asettaa
kokonaisvastuu koululle oppilaan turvallisuudesta. Lisäksi
uuden oppimisajattelun käyttöönotto vaatii vanhojen
tilojen muuttamista ajanmukaisiksi oppimiskeskuksiksi.
Ammatillisten oppilaitosten rakentamistarpeeseen vaikuttaa
myös se, että eri koulutusalojen määrien
muutokset ovat merkittäviä. Myös ammattikorkeakoulujen
tulo on tuonut rakentamistarvetta. Tämän lisäksi
tietotekniikan nopea kehittyminen aiheuttaa suurta laitteistojen
uusimistarvetta kaikilla koulutusaloilla.
Hallitusohjelman mukaan koulutuksen tietoyhteiskuntastrategiassa
keskitytään mm. yhtäläisten
koulutusmahdollisuuksien takaamiseen jokaiselle kansalaiselle. Hallitus
painottaa aikuiskoulutusta uuden osaamisen ja ammatillisen liikkuvuuden
turvaamiseksi. Siksi nykyiset huonokuntoiset oppilaitosrakennukset
tulee kunnostaa vastaamaan tämän päivän
vaatimuksia niin tekniikaltaan kuin oppimisympäristöinäkin.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.40.34 12 000 000
euroa Itä-Suomen oppilaitosten perustamishankkeisiin.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001