TALOUSARVIOALOITE 881/2008 vp

TAA 881/2008 vp - Timo Soini /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien yleiseen valtionosuuteen

Eduskunnalle

Valtiontalouden suhteellisen pitkään kestäneestä hyvästä kehityksestä huolimatta valtio ei ole panostanut viime vuosina riittävästi kuntatalouteen. Sen seurauksena kuntien mahdollisuudet vastata yhä kasvavaan palvelujen kysyntään ovat heikentyneet joka puolella Suomea. Eduskunnan 1990-luvulla kuntien valtionosuuksiin tekemät heikennyksetkin tuntuvat yhä. Kuntien verotulojen ennakoitu kasvu vuodelle 2009 kuluu palkankorotuksiin, eikä tilanne siis siltäkään osin olennaisesti muutu parempaan. Tämä taas johtuu juuri valtakunnanpolitiikasta, mistä seuraa, että valtion on myös kannettava vastuu kasvavista menoista. Kansalaisten tahto eduskuntavaaleissa 2007 oli, että hoivapalvelut kunnissa saatetaan säädylliselle tasolle. Viimeistään nyt tähän on olemassa myös taloudelliset mahdollisuudet.

Mielestämme tämä tosiasia velvoittaa valtiovaltaa parantamaan kansalaisten hyvinvointia ja palaamaan takaisin perinteiselle pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolinjalle, jolta poikkeuksellisen syvän laman seurauksena 1990-luvulla livettiin ja jolla on jatkettu olosuhteiden muuttumisesta huolimatta. Jopa yhteiskuntajärjestelmämme uskottavuus on vaarassa rapautua, mikäli eduskunta tässä tilanteessa ummistaa silmänsä eikä tee tarvittavia lisäpanostuksia kuntatalouteen, vaan sen sijaan kiihdyttää vieläpä inflaatiota terveydenhuollon asiakasmaksukorotuksilla, joita hallitus on kehottanut kuntia tekemään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  28.90.30 lisäyksenä 600 000 000 euroa kuntien yleiseen valtionosuuteen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Timo Soini /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pertti Virtanen /ps