Viimeksi julkaistu 18.2.2022 12.18

Talousarvioaloite TAA 89/2021 vp 
Timo Heinonen kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Heinolan lintuhoitolan toiminnan ylläpitämiseen (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Jo vuodesta 1963 Heinola on vastannut luonnonvaraisten lintujen hoidosta. Lintuja tuodaan Heinolaan eri puolilta Suomea lähes päivittäin ja vuosittain jopa 300 yksilöä, joista valtaosa on vesilintuja. Lintupotilaiden kuljetuksesta vastaa laaja avustajaverkosto. Esimerkiksi Lintutarhan ystävät -yhdistys on tärkeä yhteistyökumppani, joka kustantaa muun muassa eläinlääkäripalvelut ja lääkkeet hoidettaville linnuille. 

Heinolan lintuhoitolan ympärivuotinen toiminta on tällä hetkellä kaupungin avustusten varassa. Viiden työntekijän palkkakulut ja hoitolan muut kustannukset katetaan vuodessa noin 300 000 eurolla. Ympäristöministeriö tukee luonnonvaraisten eläinten hoitoa vuosittain 200 000 eurolla, mutta summaa ovat jakamassa useampi toimija. Heinolan lintuhoitolan osuus on ollut vuonna 2019 vain 35 000 euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 35.10.21 Heinolan lintuhoitolan toiminnan ylläpitämiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Timo Heinonen kok 
Kalle Jokinen kok 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Hilkka Kemppi kesk 
Mika Kari sd