TALOUSARVIOALOITE 895/2004 vp

TAA 895/2004 vp - Marja Tiura /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen teattereiden käyttökustannuksiin

Eduskunnalle

Hallituksen talousarvioesityksessä vuodelle 2005 teatteri- ja orkesterilain piirissä olevien teattereiden valtiontukeen esitetään 0,9 %:n korotuksia. Kustannusten nousun arvioidaan kuitenkin olevan 3 %:n luokkaa, joten reaalinen tuki on pienentymässä yli 2 %. Samankaltainen kehitys on jatkunut jo vuosia.

Talousvaikeuksissa kamppailevien teattereiden tilanne on muodostunut kestämättömäksi. Julkisen tuen jo 1990-luvulla alkanut jälkeenjääneisyys yleisestä kustannustasosta johtaa väistämättä teatteritarjonnan supistamiseen ja työllisyysongelmien lisääntymiseen. Se merkitsee myös uhkaa alueellisesti kattavan teatteriverkoston säilymiselle.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.90.31 lisäyksenä 500 000 euroa teattereiden käyttökustannuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Marja Tiura /kok