TALOUSARVIOALOITE 899/2005 vp

TAA 899/2005 vp - Tero Rönni /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Helvetinjärven kansallispuiston luontokeskuksen rakentamiseen

Eduskunnalle

Pirkanmaan alueella on kaksi merkittävää kansallispuistoa, Seitseminen ja Helvetinjärvi. Kansallispuistojen hoito ja valvonta sekä voimakkaasti kasvaneiden kävijämäärien opastus ja muu palveleminen edellyttävät toimintaedellytysten turvaamista ja voimavarojen lisäämistä.

Seitsemisen kansallispuiston opastuskeskuksen toiminnasta Kurussa on saatu hyvin positiiviset vaikutukset. Ruoveden kunnan saama erityisesti luontomatkailuun liittyvä julkisuus on lisännyt matkailijoiden määriä Helvetinjärven alueella. Aluetta on kehitetty voimakkaasti kulku- ja liikennejärjestelyin.

Helvetinjärven kansallispuiston, Ruoveden matkailun ja yleisimminkin alueen kaikinpuoliseksi hyödyntämiseksi tulisi alueelle perustaa luontokeskus. Hankkeesta on valmistunut esisuunnitelma vuonna 1999.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  35.20.22 lisäyksenä 1 000 000 euroa Helvetinjärven kansallispuiston luontokeskuksen rakentamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Tero Rönni /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Minna Sirnö /vas
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Irja Tulonen /kok
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Klaus Pentti /kesk
  • Reino Ojala /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Marja Tiura /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Pia Viitanen /sd
  • Leena Rauhala /kd
  • Kimmo Sasi /kok