TALOUSARVIOALOITE 900/2002 vp

TAA 900/2002 vp - Hannes Manninen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen porokuolemien korvaamiseen

Eduskunnalle

Länsi-Lapin poronhoitoalueella mm. Palojärven paliskunnassa on tapahtunut viime vuosina äkkiarvaamattomia porokuolemia. Ainakin 800 poroa ja vasoja on kuollut toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Kysymys ei ole kuitenkaan ruoan puutteesta. Tästä on aiheutunut poronomistajille erittäin suuret vahingot. Ne uhkaavat koko elinkeinon säilymistä ja mielekkyyttä. Siksi on perusteltua, että valtio osallistuisi vahinkojen aiheuttamiin taloudellisiin menetyksiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.41.43 lisäyksenä 350 000 euroa ennalta arvaamattomien ja elinkeinon kannalta merkittävien porokuolemien korvauksiin.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Hannes Manninen /kesk