TALOUSARVIOALOITE 912/2007 vp

TAA 912/2007 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen korjaustoiminnan avustuksiin

Eduskunnalle

Asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustukset ovat vuosia olleet alimitoitettuja, erityisesti vuonna 2007. Momentista maksetaan myös hissien rakentamisavustus vammaisten ja vanhusten kotona asumisen turvaamiseksi.

Määrärahan tulisi riittää myös asuntojen sisäilma- ja homehaittojen korjaamisen avustamiseen sekä haja-asutusalueiden kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien parantamiseen.

Määrärahan kohteena on myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tapahtuvan lämmitystapamuutoksen tukeminen ja energiatehokkuutta parantavien investointien avustaminen.

Tuki kohdistuu ainoastaan pientaloihin. Tämän tarpeellisen tuen lisäksi tukea on pystyttävä ohjaamaan myös kerrostaloihin, erityisesti vuokrataloyhtiöihin. Näin voidaan alentuneiden lämmityskustannusten kautta hillitä vuokratasoa.

Talousarvioaloite palauttaa tuen vuoden 2006 toteutuman tasolle. Esitetystä summasta tulee ohjata haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien parantamiseen 3 miljoonaa euroa tukiehtoja samalla keventäen ja 7 miljoonaa euroa lämmitystapamuutoksen ja energiatehokkuusinvestointien tukemiseen myös kerrostalot huomioiden.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  35.20.55 lisäyksenä 10 000 000 euroa korjaustoiminnan avustuksiin.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Merja Kyllönen /vas