TALOUSARVIOALOITE 912/2010 vp

TAA 912/2010 vp - Jacob Söderman /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metsähallituksen luontopalvelujen rahoitukseen

Eduskunnalle

Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa kansallispuistoja ja muita luonnonsuojelualueita, valtion retkeilyalueita ja erämaa-alueita sekä on Suomen merkittävin maksuttomien retkeilypalvelujen tuottaja koko maassa.

Vuonna 2009 kaikissa Metsähallituksen hoidossa olevissa virkistyskohteissa oli yhteensä 4,7 miljoonaa käyntiä. Luontopalveluissa tehtiin sekä vuonna 2008 että vuonna 2009 513 henkilötyövuotta. Saaristoalueilla työpaikat ovat korvanneet — valitettavasti tosin vain pieneltä osin — valtion suuria työpaikkavähennyksiä puolustusvoimissa, rajavartiolaitoksessa ja muissa toiminnoissa.

Valtion kansallispuistojen ja retkeilyalueiden retkeilypalveluihin sijoittama euro palautuu tutkimusten mukaan paikallistalouteen takaisin parhaimmillaan 20-kertaisena. Luontopalvelujen tarjoama matkailullinen infrastruktuuri on hyvin tärkeää saaristo-, vesistö-, metsä- ja tunturialueiden elämystuotannon kehitykselle. Infrastruktuuri palvelee myös kansanterveyttä yllä pitävää virkistystä, joka koskee periaatteessa koko kansaa.

Metsähallituksen luontopalvelujen rahoitus on vuonna 2010 runsaat 50 miljoonaa euroa. Siitä 60 prosenttia tulee ympäristöministeriön ja 15 prosenttia maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta. Näistä päärahoituslähteistä on vuoden 2011 budjettiesityksessä leikattu kolme miljoonaa euroa. Tämä yhdessä aiempien tuottavuusleikkausten kanssa merkitsee lähes 5 miljoonan euron vähennystä vuoden 2010 vastaavaan rahoitukseen verrattuna.

Esitetyn suuruiset leikkaukset johtavat monien saaristo- ja maaseutumatkailualueiden matkailuyritysten toimintaedellytysten ja kansalaisten virkistysmahdollisuuksien heikkenemiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  35.10.52 lisäyksenä 5 000 000 euroa Metsähallituksen luontopalvelujen tehtävien hoitoon.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Jacob Söderman /sd 
  • Antti Vuolanne /sd