TALOUSARVIOALOITE 920/2001
vp
TAA 920/2001
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Haapamäen
elokuvalukion toimintakustannuksiin Keuruulla
Eduskunnalle
Keuruun kaupungin Haapamäen taajamassa toimivat
Haapamäen yhteiskoulun ylä-aste ja lukio. Koulu
saavuttaa tällä vuosikymmenellä sadan vuoden
iän ja on eräs vanhimpia maaseudun oppikouluja.
Koulun alkuaikoina rautateiden risteysasemapaikkakunnalle sijoitettu
yhteiskoulu palveli paitsi Keuruun myös Vilppulan, Ruoveden,
Multian, Ähtärin, Virtain ja muidenkin kuntien
oppikoulun käyntitarvetta. Sittemmin näihin kuntiin
ovat tulleet vastaavat koulumuodot. Keuruun keskustaajamassa alkoi
lukiokoulutus vuonna 1963, ja täten Keuruun kaupungissa
on kaksi lukiota, toinen perinteisesti Haapamäellä ja
toinen nykyään oppilasmäärältään
suurempi Keuruun keskustaajamassa. Viimeksi mainittu palvelee myös
Multian kunnan lukiokoulutustarvetta. Tällä hetkellä Haapamäen
yhteiskoulun lukio palvelee Keuruun kaupungin läntisten
osien, ennen muuta Haapamäen, Pihlajaveden ja Valkealahden
kylien aluetta ja naapurikunnan Vilppulan, Kolhon ja Pohjaslahden
alueita. Vilppulan kunnassa ei ole lukiota, koska tämän
koulutustarpeen on katsottu toteutuvan sekä Haapamäen
lukion että Mäntän lukion toimesta.
Haapamäen lukio on perinteinen koulu, jossa saavutetaan
edelleen hyviä opillisia tuloksia; mm. keväällä 2001
kaikki ylioppilaskirjoituksiin osallistuneet tulivat hyväksytyiksi.
Haapamäen lukiolla ja ylä-asteella on runsaasti
koulutiloja 1960-luvulla valmistuneessa koulurakennuksessa, joka
on suunniteltu noin 500 oppilaalle. Tällä hetkellä oppilaita
on noin 200, joista vajaa kolmannes on lukion oppilaita. Vaikean
kuntatalouden vuoksi on Keuruulla jouduttu tarkastelemaan myös
kouluverkostoa, ja vaarana on Haapamäen lukion sulauttaminen
Keuruun lukioon, ellei koululle löydetä sellaisia
tehtäviä, jotka toisivat sinne lisää oppilaita.
Tämän johdosta on allekirjoittanut tehnyt Keuruun
kaupunginvaltuuston kokouksessa heinäkuussa 2001 aloitteen
Haapamäen lukion muuttamiseksi elokuvalukioksi. Tämä aloite
on saanut elokuvaväeltä runsaasti kiinnostusta
osakseen. Mm. koulun entinen oppilas, elokuva-ohjaaja Matti Kassila,
on käynnistänyt toimenpiteitä asian kehittämiseksi.
Koulun osalta tarvitaan välineistöä,
opettajia ja tarvikkeita. Tiukan kuntatalouden aikana Keuruun kaupunki
edellyttää valtion rahoitusta erityislukiotoimintaan,
jotta elokuvalukiohanketta voidaan edistää ja
toiminta aloittaa syksyllä 2002.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.40.30 lisäyksenä 200 000
euroa Haapamäen lukion elokuvalukiotoiminnan laite- ja tarvikehankintakustannuksiin
sekä opettajien palkkakustannuksiin.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001