TALOUSARVIOALOITE 920/2006 vp

TAA 920/2006 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen aikuislukiotoiminnan jatkamiseen Haapamäen yhteiskoulun lukiossa

Eduskunnalle

Keuruun kaupungin Haapamäen yhteiskoulussa ja sen lukiossa on erinomaiset työtilat ja pätevä opettajakunta. Koulu sijaitsee kolmen maakunnan solmukohdassa läntisessä Keski-Suomessa ja on normaalitoiminnoissaan yhteyksissä Pirkanmaalle, koska osa lukion oppilaista tulee perinteisesti Vilppulan kunnasta. Pirkanmaata edustavat kuntanaapureina myös Mänttä ja Virrat sekä kohtuullisella etäisyydellä aikuisopiskelua ajatellen myös Ruovesi ja Kuru. Kuntanaapurina pohjoisessa Etelä-Pohjanmaalta on Ähtäri, ja aikuisopiskelun kannalta kohtuullisella etäisyydellä ovat saavutettavissa myös Alavus, Töysä, Lehtimäki ja Soini. Keski-Suomesta aikuislukio-opiskelu palvelisi omaa kuntaa, Keuruun kaupunkia, ja Multiaa.

Kyseisellä maakuntien solmualueella ei ole aikuisille suunnattua erityistä lukionkäyntimahdollisuutta. Haapamäki soveltuisi sijainniltaan tähän erityisen hyvin ajatellen maantieyhteyksiä ja myös olemassa olevia juna- ja linja-autoyhteyksiä. Vajaan tunnin automatkalla hyvin laajat alueet kolmesta maakunnasta saavutettaisiin kätevästi.

Potentiaalisia aikuisia lukion oppimäärän suorittamiseen varmasti löytyisi, jos opiskelumahdollisuudet tähän olisivat olemassa ja tästä tiedotettaisiin riittävästi. Mm. Keuruun varuskunta ja Ison Kirjan oppilaitos Keuruulla voisivat olla yhteistyökumppaneita halukkaiden lukio-opiskelijoiden osalta.

Aikuislukiotoiminta on alkanut erikseen järjestettynä jo viime kalenterivuoden aikana ja jatkuu täysimittaisena. Olisi tarpeen tehdä ratkaisut ja osoittaa valtion toimesta tarvittavat voimavarat myös tulevalle vuodelle, jolloin tehtäisiin tarvittavat hallinnolliset päätökset, tiedotettaisiin opiskelusta ja aloitettaisiin lisää muutamia kursseja. Haapamäen yhteiskoulun normaalin opetuksen rinnalle ja siihen liitettynä on aloitettu audiovisuaalisen viestinnän, mediakasvatuksen ja elokuvan opetus. Tähän liittyen olen jättänyt myös toimenpidealoitteen ja lisätalousarvioaloitteen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2007 talousarvioon momentin  29.10.30 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää erityisrahoituksen osoittamiseen aikuislukiotoiminnan jatkamiseksi Haapamäen yhteiskoulun lukiossa palvelemaan läntistä Keski-Suomea, Pohjois-Pirkanmaata ja kaakkoista Etelä-Pohjanmaata.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Lauri Oinonen /kesk