TALOUSARVIOALOITE 924/2001 vp

TAA 924/2001 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen harkinnanvaraiseen valtionapuun kyläkoulujen säilyttämiseksi

Eduskunnalle

Kuntien tiukan taloudellisen tilanteen takia useat kyläkoulut ovat joutuneet lakkautusuhan alaisiksi. Kyläkoulut ovat kylillään varsinaisen koulutyön lisäksi myös muunlaisen kulttuurityön ja sosiaalisen yhteistyön keskuksia. Koulut arvostetaan tärkeimmiksi toiminnoiksi kylillä, ja niiden lakkauttaminen koetaan kuntalaisten keskuudessa kylien kuoliniskuksi.

Esimerkiksi Keuruun kaupungissa Liesjärven kyläkoulu, jossa tällä hetkellä on 16 oppilasta, on lakkautusuhan alainen, koska kaupungin tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi oppilasrajaksi säilytettäville kouluille on asetettu 18 oppilasta. Liesjärven koulun oppilasmäärä tulevina vuosina nousisi yli asetetun tavoitteen, mutta tilapäinen oppilasmäärän alitus johtaa koulun lakkautukseen. Liesjärven kylä on laaja, elinvoimainen kylä, ja valtion toimenpiteet Jyväskylä—Vaasa-valtatien (kustannusarvio 100 000 000 markkaa) ja Keuruu—Liesjärvimaantien (kustannusarvio 40 000 000 markkaa) rakentamiseksi tekevät kylästä entistä elinkelpoisemman.

Vastaavia kyläkouluja löytyy maassamme lähes jokaisesta maaseutualueen kunnasta. Kyläkoulujen lakkauttaminen edesauttaa maaseutualueiden autioitumista ja kansalaisten muuttoa maakuntien ja pääkaupunkiseudun taajamiin, joissa joudutaan rakentamaan uusia koulutiloja ja muita palveluja.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.40.35 lisäyksenä 1 700 000 euroa harkinnanvaraiseen valtionapuun myönnettäväksi kyläkoulujen kustannuksiin.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Lauri Oinonen /kesk