TALOUSARVIOALOITE 929/2002 vp

TAA 929/2002 vp - Tero Mölsä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen huumerikostorjuntaan ja ennalta ehkäisevään toimintaan

Eduskunnalle

Entistä nuoremmat aloittavat huumekokeilut. Jopa 14-vuotiaat kokeilevat kannabistuotteilla, ja paria vuotta myöhemmin siirrytään kovempiin aineisiin. Pahimmillaan 15—16-vuotiaalla saattaa olla vaikea huumeriippuvuus. Ongelmaa lisää myös sekakäyttö. Stakesin raportin mukaan jo 1990-luvun puolivälissä ongelmakäytöstä aiheutuneet välittömät kustannukset yhteiskunnalle olivat 600 miljoonaa markkaa vuodessa. Välillisten vuosikustannusten arvioitiin tuolloin olleen jopa 3,6 miljardia markkaa. Näistä luvuista käy ilmi se, kuinka paljon säästöä yhteiskunnalle syntyisi, jos ennalta ehkäisevään huumausaineiden vastaiseen toimintaan ja erilaisiin hoitoonohjaustoimiin panostettaisiin kunnolla. Poliisin katutason valvontaan, ennalta ehkäisevään toimintaan ja tutkintaan tuleekin lisätä voimavaroja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 1 700 000 euroa huumerikostorjuntaan, ennalta ehkäisevään toimintaan ja tutkintaan.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Tero Mölsä /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk