TALOUSARVIOALOITE 93/2012 vp

TAA 93/2012 vp - Olli Immonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Taiteen ja kulttuurin eräisiin avustuksiin ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Suomen valtion julkisen sektorin kestävyysvajeen ollessa noin kymmenen miljardia euroa, joudutaan säästöjä etsimään talousarvion vähemmän merkittäviltä osa-alueilta.

Hallitus esittää opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokassa 29 taiteen ja kulttuurin eräisiin avustuksiin kohdennettavan 7 970 000 euroa. Hallituksen esittämästä määrärahasta on kohtuullista leikata ainakin 583 000 euroa. Leikkauksista 460 000 euroa kohdistuisi rauhantyön edistämiseen tarkoitettuihin määrärahoihin. Ihmisoikeusliitolta olisi kohtuullista leikata 70 000 euroa. Ihmisoikeusliitto on esimerkiksi puhunut kulttuuristen erioikeuksien puolesta vaatimalla uskonnollisin perustein suoritettavien poikalasten ympärileikkausten saamista julkisen terveydenhuollon piiriin. Suomen Islamilaiselle Neuvostolle kohdennetuista määrärahoista olisi leikattava 53 000 euroa. Suomen Islamilainen Neuvosto on muun muassa esittänyt vaatimuksia, joiden mukaan islamin profeetta Muhammadia ei saisi arvostella ja tällä tavoin kyseenalaistanut Suomen perustuslaissa turvatun sananvapauden.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  29.80.50 583 00 euroa taiteen ja kulttuurin eräisiin avustuksiin ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Olli Immonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Ismo Soukola /ps