TALOUSARVIOALOITE 934/2009
vp
TAA 934/2009
vp - Pentti Tiusanen /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ilmastolain
toteuttamiseen vuonna 2009
Eduskunnalle
Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Laajasti hyväksytyn
arvion mukaan maapallon keskilämpötilan noustessa
yli kahdella asteella seuraukset ympäristölle
ja ihmiskunnalle tulevat olemaan tuhoisat. Välttääksemme
ilmastokatastrofin on teollisuusmaiden kyettävä vähentämään
kasvihuonekaasupäästöjään
vuoden 1990 laskennallisesta lähtötasosta vähintään
35—40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt
syyskuussa 2008 lakialoitteen, jossa ehdotetaan säädettäväksi
ilmastolaki, johon sisällytetään ilmastonmuutoksen
hidastamiseksi välttämättömät
kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteet
Suomessa vuosina 2010—2050. Tavoitteiden saavuttamiseksi
on ehdotettu säädettäväksi laki
viiden prosentin vuotuisesta kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteesta.
Ilmastolain toteuttaminen vaatii kirjattujen viiden prosentin
päästövähennystavoitteiden lisäksi
myös konkreettisia toimia, kuten panostuksia uusiutuvaan
energiaan, erilaisia osin jo olemassa olevia ohjauskeinoja (päästökauppa,
laki, alemmat normit, julkinen tuki) ja uusia tukimuotoja muun muassa
joukkoliikenteeseen.
Käytössä olevien keinojen lisäksi
tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelua, jossa valitut keinot tukevat
päästöjä vähentävien
teknologioiden käyttöönottoa ja markkinoita.
Ilmastolain toteuttamiseen on oltava resurssit heti lain tultua
voimaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 35.01.01 lisäyksenä 10 000 000
euroa ilmastolain toteuttamiseen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Pentti Tiusanen /vas
- Merja Kyllönen /vas
- Matti Kauppila /vas
- Minna Sirnö /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Jaakko Laakso /vas
- Paavo Arhinmäki /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Kari Uotila /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas