TALOUSARVIOALOITE 944/2009
vp
TAA 944/2009
vp - Lenita Toivakka /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen eräiden
ammattikorkeakoulujen tutkimustoimintaan
Eduskunnalle
Luonnoksessa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaksi
2007—2012 todetaan keskeiseksi tavoitteeksi väestön
koulutustason nosto, jonka yhteydessä kiinnitetään
erityistä huomiota alueellisten erojen pienentämiseen.
Korkeakoulutuksella on merkittävä rooli alueiden
kehittämisessä. Maakunnissa, joissa ei ole omaa
tiedekorkeakoulua, tätä tehtävää hoitavat ammattikorkeakoulut.
Ammattikorkeakoulujen roolin vahvistaminen tasapainoisessa ja omaehtoisessa
aluekehityksessä vaatii pysyvää valtion panostusta.
Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisresursseja
sekä ylempien korkeakoulututkintojen kouluttamismahdollisuuksia
on lisättävä erityisesti alueilla, joilla
ei ole omaa yliopistoa. Jotta ammattikorkeakoulun roolia toimialueensa pk-yritystoimintaa
ja palvelusektoria tukevana soveltavan t&k-toiminnan perustana
voidaan toteuttaa, tulee ammattikorkeakouluille osoittaa tähän
erillinen rahoitus. Tämä on Etelä-Savon
kilpailukyvyn kannalta keskeinen kysymys erityisesti tilanteessa,
jossa yliopistotoimintoja entisestään keskitetään.
Tällä hetkellä t&k-toiminta rahoitetaan
lähes kokonaan maakunnan omien rahoitusvälineiden
ja EU:n rakennerahastojen kautta. Tämä tilanne
ei ole normaali, eikä se voi tällaisena jatkua.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 29.40.30 lisäyksenä 1 000 000
euroa Kajaanin, Keski-Pohjanmaan, Lahden, Mikkelin, Satakunnan ja
Seinäjoen ammattikorkeakoulujen tutkimustoimintaan.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Lenita Toivakka /kok
- Olli Nepponen /kok
- Jari Leppä /kesk
- Heli Järvinen /vihr
- Katri Komi /kesk
- Pauliina Viitamies /sd