TALOUSARVIOALOITE 953/2008 vp

TAA 953/2008 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansalaisjärjestöille öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjuntavalmiuden parantamiseen Suomenlahdella

Eduskunnalle

Suomenlahden öljy- ja kemikaalikuljetukset ylittävät vuoden 2008 aikana 150 miljoonan tonnin rajan. On arvioitu, että kuljetukset ylittävät 240 miljoonan tonnin rajan vuonna 2015.

Itämeren rantavaltioiden öljyntorjuntavalmius ei ole riittävä suuronnettomuuden sattuessa. Suomen rannikko saaristoineen aiheuttaa erityisen ongelman öljyonnettomuuden tapahtuessa. Tilanne on hankala varsinkin itäisellä Suomenlahdella, jossa myös laivaväylät ovat vaikeimmat navigoida. Erityisesti talviolosuhteet ovat itäisellä Suomenlahdella vaikeimmat.

Kansalaisjärjestöt, kuten WWF, ovat aloittaneet ns. öljyntorjuntajoukkojen kokoamisen ja kouluttamisen. Tämä ja muun öljyvalmiuden tukemiseksi kansalaisjärjestöjen avustaminen on hyödyllistä ja välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.01.65 lisäyksenä 200 000 euroa kansalaisjärjestöille Suomenlahden suojelun edistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Esa Lahtela /sd
  • Veijo Puhjo /vas