TALOUSARVIOALOITE 954/2008 vp

TAA 954/2008 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen öljyntorjuntakaluston uusimiseen ja kehittämiseen

Eduskunnalle

Suomenlahden kautta kulkevien öljy- ja kemikaalikuljetusten määrä on yli 140 miljoonaa tonnia vuodessa. Kuljetukset kasvavat jatkuvasti ja ylittävät 200 miljoonan öljytonnin vuosirajan seuraavan vuosikymmenen vaihteessa.

Suuronnettomuuden uhka kasvaa jatkuvasti. Itäisen Suomenlahden satamista lähtevät öljy- ja kemikaalialukset ovat entistä suurempia. Erityisesti vaikeat jäätalvet ovat uhka alusturvallisuudelle, sillä usein aluksen miehistöllä ei ole kokemusta jäissä kulkemisesta.

Suomenlahden öljyntorjunnassa käytettävä kalusto on riittämätöntä ja osin vanhentunutta. Avomeren öljyntorjunnan lisäksi puutteet koskevat alueellisten pelastuskeskusten valmiutta selviytyä kemikaali- tai öljyonnettomuudesta.

Uudenkaupungin telakalta on valmistumassa avomerellä öljyntorjuntaan kykenevä monitoimialus. Suomenlahti tarvitsee toisen samanlaisen.

Oheista määrärahalisäystä voidaan käyttää avomeren ja rannikon öljyn- ja kemikaalitorjunnan kehittämiseen sekä kaluston uusimiseen ja kehittämiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.10.20 lisäyksenä 10 000 000 euroa Suomenlahden öljyntorjuntakaluston uusimiseen ja kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Veijo Puhjo /vas