TALOUSARVIOALOITE 978/2006 vp

TAA 978/2006 vp - Pirkko Peltomo /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Porin meriväylätöihin

Eduskunnalle

Suomen sijainti merimatkan takana keskiseen Eurooppaan nähden asettaa kovat haasteet maamme ulkomaanliikenteen hoidolle, satamille ja väylille. Toisaalta vahva merenkulkuelinkeino antaa runsaasti mahdollisuuksia tuottoisaan toimintaan ja työmahdollisuuksia.

Porin ja Rauman satamilla on merkittävä vaikutus Satakunnan elinkeinoelämään. Niiden välitön työllistävä vaikutus on noin 1 660 henkilötyövuotta ja välillinen vajaa 400 henkilötyövuotta. Sidonnaiset vaikutukset ovat noin 4 600 henkilötyövuotta.

Porin Mäntyluodon väylä tulee syventää nykyisestä 10 metristä 12 metriin. Harjavalta Boli-den Oy:n tuotantosuunnitelmat edellyttävät merkittävää raaka-aineen tuonnin lisäämistä, minkä ohella myös kemikaalisataman liikenne tulee kasvamaan. Väylän syventämisen ohella myös satamassa on tehtävä ruoppaustöitä.

Väylätöiden kustannusarvio on 6 miljoonaa euroa, ja satama investoi samanaikaisesti laituri- ja muihin töihin kaksinkertaisen summan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.30.78 lisäyksenä 3 000 000 euroa Porin meriväylätöihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pirkko Peltomo /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Mikko Elo /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Kauko Juhantalo /kesk
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Anne Holmlund /kok