TALOUSARVIOALOITE 986/2005 vp

TAA 986/2005 vp - Minna Sirnö /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Eduskunnalle

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2003—2008 on todettu, että ammattikorkeakoulujen rahoitus uudistetaan nykyistä kannustavammaksi ja nykyistä paremmin ammattikorkeakoulun koko toiminnan huomioon ottavaksi. Perusrahoituksen kohdentamisessa otetaan huomioon opiskelijamäärän lisäksi myös suoritettujen tutkintojen määrä ja ammattikorkeakoulujen aluekehitystä tukeva tutkimus- ja kehitystyö.

Ammattikorkeakoululain (351/2003) mukaan ammattikorkeakoulujen tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä.

Lain mukaan ammattikorkeakoulut kehittävät yhteistyössä yliopistojen kanssa maakuntakorkeakouluja vastaamaan alueellisiin koulutustarpeisiin.

Ammattikorkeakouluille on ammattikorkeakoululaissa (351/2003) siis määrätty uusia perustehtäviä, kuten tutkimus- ja kehitystyö. Valtion talousarvioesitys vuodelle 2006 ei kuitenkaan sisällä lisärahoitusta ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminnan toteuttamiseen. Tämä siitäkin huolimatta, että lisärahoitustarve on tuotu esille sekä selvitysmies Jorma Rantasen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimuksen rakenneselvityksessä (2004) että opetusministeriön omassa toiminta- ja taloussuunnitelmassa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.20.25 lisäyksenä 2 000 000 euroa ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Minna Sirnö /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Kari Uotila /vas