TALOUSARVIOALOITE 987/2005
vp
TAA 987/2005
vp - Minna Sirnö /vas ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen perusopetuksen
valtionosuuksiin ja luokkakokojen pienentämiseen
Eduskunnalle
Kuntatalous on ennusteiden mukaan alijäämäinen
koko kehyskauden. Ensi vuodelle ajoittuvat leikkaukset valtionosuuksissa
heikentävät entisestään kuntien
taloudellista mahdollisuutta taata tasalaatuisia ja tasa-arvoisia
peruspalveluita. Perusopetukseen tulevat indeksikorotukset eivät täytä kokonaisuudessaan
edes palkkojen nousua, joten kunnilla ei ole riittävästi
rahoitusta perusopetukseen ja luokkakokojen pienentämiseen. Tilanne
johtaa myös pienten koulujen, erityisesti kyläkoulujen,
lakkauttamiseen ja pienten koululaisten koulumatkojen pidentymiseen
alueilla, joissa jo nyt on pitkät matkat.
Näillä näkymin peruskoulun luokkakoot
ovat kasvamassa liian suuriksi, mikä heikentää erityisesti
erityistä tukea tarvitsevien lasten mahdollisuuksia pärjätä koulussa.
Lisäksi se vaikeuttaa opettajien mahdollisuuksia ottaa
huomioon lasten erilaiset oppimistarpeet. Peruskoulun keskeyttäneiden
määrä on huolestuttava.
Tukiopetukseen ja oppilashuoltoon kohdistettuja voimavaroja
on viime vuosina leikattu tuntuvasti. Erityisen voimakkaasti leikkaukset
ovat kohdistuneet erityisopetukseen. Säästöjen
vuoksi luokkiin on myös integroitu erityistä ohjausta tarvitsevia
lapsia. Samalla ryhmäkoot ovat jatkuvasti kasvaneet. Liian
suuret ryhmäkoot ovat todellinen ongelma, joka tuli kouluihimme
laman säästöjen seurauksena. Suurimmissa
luokissa yksi opettaja opettaa jopa 36 oppilasta, kun sopiva määrä yhden
opettajan opetettavaksi olisi noin puolet tästä,
eli enintään 20 oppilasta.
Koululuokkien liian suuren koon takia opettajan on mahdotonta
ottaa huomioon riittävästi kaikkien oppilaiden
erilaisia tarpeita. Opettajan riittävä huomio
ja keskinäinen vuorovaikutus opetuksessa on kiireisessä yhteiskunnassa
eläville nykylapsille ensiarvoisen tärkeää.
Lasten ja nuorten laiminlyönti koulussa edistää syrjäytymistä,
joka tulee yksilölle ja yhteiskunnalle myöhemmin
kalliiksi.
Suomalaiset koululaiset ovat viime vuosien aikana
useissa kansainvälisissä mittauksissa saavuttaneet
erinomaisia tuloksia. Tästä huolimatta oppimisvaikeuksista
kärsivien lasten määrä lisääntyy
jatkuvasti. Oppilaskohtaisen tuen tarjoaminen on tärkeää etenkin
oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille. Tutkimukset ovat
osoittaneet, että lapsen syrjäytyminen on estettävissä turvaamalla
hänen menestymisensä koulussa. Perusopetuksen
ryhmäkokojen on oltava kohtuullisia, jotta opettajalla
on mahdollisuus nykyistä oppilaslähtöisempään
opetukseen. Pienemmissä opetusryhmissä opettajalla
olisi mahdollisuus osallistua enemmän myös oppilaiden
kasvatustyöhön ja tukea siten perheitä.
Kuntien taloudellisten vaikeuksien takia on pelkona, että ensi
syksynä useissa kunnissa joudutaan opetusryhmäkokoja
taas kasvattamaan entisestään. Jo nykyisellä ryhmäkoolla
oppilaan yksilöllisen tason ja tarpeiden ottaminen huomioon
on opettajalle lähes mahdotonta.
Kunnille on siis turvattava mahdollisuus järjestää laadukasta
perusopetusta. Laadukas opetus- ja kasvatustyö, turvallinen
koulu ja riittävät resurssit mahdollistavat koulutuksellisen
tasa-arvon toteutumisen. Lisäksi vasemmistoliitto
on tehnyt lakialoitteen (Ed. Annika Lapintie /vas ym., LA
79/2005 vp), joka lähtee siitä,
että paras keino lasten huonon olon lieventämiseksi
olisi säätää koululuokkien koolle
yläraja. Sopiva määrä olisi
lakisääteinen 20 oppilaan yläraja.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 29.40.30 lisäyksenä 25 000 000
euroa kuntien opetustoimen valtionosuuksiin ja luokkakokojen pienentämiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Minna Sirnö /vas
- Mikko Immonen /vas
- Matti Kauppila /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Matti Kangas /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Annika Lapintie /vas
- Suvi-Anne Siimes /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Iivo Polvi /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Jaakko Laakso /vas
- Anne Huotari /vas
- Kari Uotila /vas
- Outi Ojala /vas