TALOUSARVIOALOITE 989/2005 vp

TAA 989/2005 vp - Minna Sirnö /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen taiteen edistämiseen

Eduskunnalle

Valtioneuvoston periaatepäätös taide- ja taiteilijapolitiikasta hyväksyttiin maaliskuussa 2003. Periaatepäätös pohjautui Lipposen II hallituksen TAO-ohjelmaan ja sitä edelsi laaja taide- ja kulttuurialan toimijoiden kuuleminen. Periaatepäätöksessään hallitus toteaa: "Jotta taide voi parhaiten toimia luovan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä, tulee sen taloudellisista perusedellytyksistä huolehtia. Taide- ja muussa yhteiskuntapolitiikassa tulee panostaa taiteelliseen luovuuteen ja sen innovatiiviseen, yksilöä ja yhteisöä kehittävään rooliin sekä taiteen laajaan saatavuuteen."

Taiteen keskustoimikunnan ja taidetoimikuntien toimintamenot ovat Vanhasen hallituksen aikana kiitettävästi vastanneet kustannusten nousua. Mutta varsinaisia uusia avauksia lisäraha ei ole mahdollistanut. Vuonna 2006 valtion talousarvioesityksessä oleva kuntien kulttuuritoimintaan suunnattujen valtionosuuksien ja avustusten leikkaus tekee aiempaakin haastavammaksi taiteen keskustoimikunnalle asetetun tavoitteen taata taiteen tasa-arvoinen saatavuus, kulttuurin monimuotoisuus sekä taiteen soveltuvan käytön lisääminen.

Uutta luovaan taidepolitiikkaan liittyy mahdollisuus ottaa riskejä tekemällä uusia avauksia, joiden onnistumisesta ei ole takeita. Nykyinen taiteen edistämiseen osoitettu määräraha ei tätä mahdollista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.90.21 lisäyksenä 500 000 euroa taiteen edistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Minna Sirnö /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Kari Uotila /vas