Viimeksi julkaistu 18.2.2022 12.27

Talousarvioaloite TAA 99/2021 vp 
Petri Huru ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä varhaisen vuorovaikutuksen merkitys lapsen kehitykselle ja kasvulle -kehityshankkeeseen (300 000 euroa)

Eduskunnalle

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmaan on kirjattu toteutettavaksi lapsiperheiden hyvinvointia edistäviä ja ongelmia ehkäiseviä toimia. Lisäksi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tarkoituksena on kehittää neuvoloita ja vahvistaa vanhemmuuden tukea sekä perheiden ennalta ehkäiseviä palveluita.  

Kehityshankkeen tarkoitus on tukea varhaisen vuorovaikutuksen kautta lapsen kehitystä ja kasvua sekä turvallisen kiintymyssuhteen muodostumista ja vahvistamista neuvolatyössä. Lisäksi -tuetaan perheen systeemejä sekä dynamiikkaa ja ennaltaehkäistään ongelmien syventymistä sosiaalityöntekijä/perheterapeutti-työparin työpanoksella neuvolassa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 300 000 euroa momentille 33.03.31 varhaisen vuorovaikutuksen merkitys lapsen kehitykselle ja kasvulle -kehityshankkeeseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Petri Huru ps