TALOUSARVIOALOITE 990/2008 vp

TAA 990/2008 vp - Unto Valpas /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 8 liittymäjärjestelyihin Siikajoella Revonlahden kohdalla

Eduskunnalle

Valtatie 8 on vilkkaasti liikennöity, ja sillä kulkee myös varsin runsaasti raskasta liikennettä. Siikajoella Revonlahden kohdalla liittymäjärjestelyt ovat puutteelliset, mikä heikentää liikenneturvallisuutta, kun mm. kevyen liikenteet väylät puuttuvat. Kevyen liikenteen väylä on tarpeen myös noin yhden kilometrin matkalle valtatien 8 risteyksestä Relletin tienhaaraan, sillä tällä osuudella kulkee paljon koululaisia. Tämä hanke on myös yksi Oulun tiepiirin vuosien 2006—2009 talous- ja toimintasuunnitelmassa mainituista, vuosina 2006—2009 toteutettaviksi suunnitelluista tiehankkeista.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 200 000 euroa valtatien 8 liittymäjärjestelyjen aloittamiseen Siikajoella Revonlahden kohdalla.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Unto Valpas /vas