TALOUSARVIOALOITE 990/2009
vp
TAA 990/2009
vp - Unto Valpas /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen alueelliseen
kuljetustukeen
Eduskunnalle
Pienet ja keskisuuret yritykset Pohjois- ja Itä-Suomessa
ovat pitkien etäisyyksien vuoksi epätasa-arvoisessa
asemassa, sillä niitä rasittavat muita korkeammat
kuljetuskustannukset. Näiden alueiden pk-yritysten kilpailukykyä on
voitu parantaa niille suunnatulla alueellisella kuljetustukijärjestelmällä.
Aluekehitykseen ja työpaikkojen säilymiseen tällä tukijärjestelmällä on
myös ollut myönteinen vaikutus. Tuen merkitys
talouden nykyisen taantuman aikana on korostunut entisestään,
kun vienti on vaikeuksissa.
Tuen taso on kuitenkin täysin riittämätön
tarpeisiin nähden, eikä hallituksen talousarvioesityksessä ole
nytkään luvassa lisää rahaa
tähän tarkoitukseen. Vuonna 2008 tukea maksettiin
5 miljoonaa euroa, tälle vuodelle on budjetoitu sama määrä,
eikä ensi vuodellekaan ole luvassa tukea yhtään
enempää, eli määrärahaa
on varattu vain 5 miljoonaa euroa. Esimerkiksi Ruotsissa, jonka
vienti hyötyy myös kruunun heikosta kurssista,
vastaava asia on hoidettu paljon paremmin. Erityisesti tämän
vuoksi lamaa on torjuttava ja suomalaisten yritysten kilpailukyvystä huolehdittava
alueellista kuljetustukea korottamalla, jotta kilpailukykyä ei
menetetä Ruotsin eduksi.
Pohjois- ja Itä-Suomen kilpailukyvyn, kehittymisen
ja elinvoimaisuuden kannalta alueellisen kuljetustuen korottaminen
on ensiarvoisen tärkeää.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 32.30.44 lisäyksenä 3 800 000
euroa alueelliseen kuljetustukeen.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Unto Valpas /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Merja Kyllönen /vas