TOIMENPIDEALOITE 19/2012 vp

TPA 19/2012 vp - Suna Kymäläinen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Viisumin myöntämisperusteiden uudistaminen

Eduskunnalle

Erityisesti Itä-Suomen alueella on muodostunut ongelmaksi, että ulkomaalaiset kiinteistöjen omistajat ovat jättäneet hoitamatta tienhoitomaksuja, vesimaksuja, jätemaksuja sekä sähkölaskuja. Pahimmillaan laskujen laiminlyöntiä on tapahtunut järjestelmällisesti vuosien ajan. Keinot laskujen perimiseen ovat turhan vaatimattomat. Tämä on johtanut siihen, että joko kunnat tai esimerkiksi yksityiset tienhoitoyhdistykset ovat joutuneet maksamaan näitä kuluja. Erityisesti pienessä kunnassa voi olla tilanne, jossa ei ole mahdollista sulkea esimerkiksi vedentuloa vain yhdeltä asukkaalta ja mitään "pakkokeinoja" laskun perimiseksi ei näin ollen ole. Yksityisellä puolella tämä on johtanut jopa siihen, että esimerkiksi tie puomitetaan ja avaimen saa vasta, kun lasku on hoidettu.

Tämänkaltaisia laskuja voidaan Suomen kansalaiselta periä ulosoton kautta, mutta ulkomaalaiselta se on haastavampaa. Jos ulkomaalainen asunnon omistaja jättää kiinteistöveron maksamatta, on käytäntönä, että hän voi saada erityisen painavasta syystä kertaviisumin esimerkiksi työmatkaa varten, mutta esimerkiksi vuoden turistiviisumia ei myönnetä, ennen kuin perinnässä oleva julkisoikeudellinen sakko tai lasku on maksettu. Sama käytäntö koskee muun muassa törkeää liikenteen vaarantamista ja siitä tulevia sakkoja. Vastaavanlaista käytäntöä tienhoito-, jätehuolto-, vesi- ja sähkölaskuihin ja niiden hoitoon liittyen ei ole. Vallalla oleva käytäntö on myös omiaan lisäämään osapuolten välisiä ennakkoluuloja ja jopa riitaantumista.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin viisumilupakäytännön muuttamiseksi siten, että jos on ulosotossa olevia maksamattomia laskuja kunnalle tai esimerkiksi tieosuuskunnalle, niin viisumi myönnetään vasta, kun laskut on suoritettu. Samassa yhteydessä pitää kiinteistön omistuksen siirtyessä velvoittaa kaupantekijät toimittamaan voimassa olevat rekisteritiedot asianomaisille yhdistyksille ja kunnalle laskujen toimittamisen mahdollistamiseksi.

Helsingissä 29 päivänä toukokuuta 2012

  • Suna Kymäläinen /sd