Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.21

Toimenpidealoite TPA 34/2016 vp 
Arja Juvonen ps 
 
Toimenpidealoite potilasvahinkotietojen ilmenemisestä valtion talousarvioesityksestä

Eduskunnalle

Potilasvahingolla tarkoitetaan terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutunutta vahinkoa, jos hoitoa on antanut terveydenhuollon ammattihenkilö. Potilasvahinkolaki (585/1986) koskee Suomessa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneen henkilövahingon korvaamista potilasvakuutuksesta. 

Valtion talousarvioesitys on aikaisempina vuosina sisältänyt myös Potilasvakuutuskeskuksen korvaamien potilasvahinkojen määrän sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla osiossa Kaikille mahdollisuus hyvinvointiin -tunnuslukuihin. Talousarvioesityksessä vuodelle 2017 vastaavia tietoja ei ole. Yhteiskunnalliseti merkittävän tiedon lisääminen valtion talousarvioon olisi kuitenkin perusteltua. Korvattavien potilasvahinkojen määrän tiedostaminen on tärkeää päätöksenteon kannalta. Potilasvahingot aiheuttavat inhimillistä kärsimystä, mutta ovat myös yhteiskunnalle kalliita. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Potilasvakuutuskeskuksen korvaamien potilasvahinkojen määrän liittämisestä talousarvioesityksiin jatkossa ja 
että hallitus edistää potilasturvallisuudesta käytävää yhteiskunnallista keskustelua. 
Helsingissä 23.9.2016 
Arja Juvonen ps