TOIMENPIDEALOITE 40/2013 vp

TPA 40/2013 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Maakuntien lentoliikenteen turvaaminen

Eduskunnalle

Toimivat lentoyhteydet ovat maakuntien ja alueiden elinkeinoelämälle sekä erityisesti vientiteollisuudelle erittäin tärkeät. Pitkien välimatkojen Suomessa on välttämätöntä, että myös maakunnista on ilmasilta joko suoraan tai Helsinki-Vantaan kautta Eurooppaan ja maailmalle.

Suomen lentokenttäverkostoa ylläpitää valtion kokonaan omistama yhtiö Finavia. Valtiovallalla onkin erityisvastuu siitä, että Suomen kattava lentokenttäverkosto ja maakuntien lentoyhteydet turvataan jatkossakin. Valtio ei voi jättää alueiden saavutettavuutta pelkästään lentoliikenteessä toimivien omien liiketaloudellisten tavoitteiden varaan. Mikäli kaupallisin perustein ei kaikkiin maakuntiin jatkossa järjesty lentoliikennettä, valtiovallan tulee varautua lentoliikenteen järjestämiseen ostoliikennesopimuksin.

Eduskunta hyväksyi lisäbudjetissaan tänä syksynä 200 miljoonan euron pääomistuksen Finavialle Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennusta ja kehittämistä varten. Eduskunta myös edellytti, että osa pääomituksesta tulee käyttää maakuntalentokenttien parannustöihin. Nyt kuitenkin samaan aikaan, kun Finavia saa mittavan pääomituksen valtiolta, se suunnittelee suuria korotuksia lentokenttämaksuihin lentoyhtiöille. Tämän seurauksena maakuntakentille lentäminen tulee lentoyhtiöille yhä kalliimmaksi ja on riski, että eräiltä kentiltä lentoliikenne loppuu jo ensi vuonna.

Keskustan mielestä maan hallituksen ja Finavian on sitouduttava siihen, että lentoliikenne turvataan vähintään nykyisen tasoisena maakuntakentille eikä yhdenkään maakunnan lentoliikenne lakkaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus sitoutuu maakuntien lentoliikenteen turvaamiseen ja ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin, ettei yhdenkään maakunnan lentoliikenne lakkaa.

Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2013

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk