TOIMENPIDEALOITE 45/2003 vp

TPA 45/2003 vp - Eero Akaan-Penttilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Eläkeläisten ja muiden tulonsaajien tasapuolinen kohtelu tuloveroa alennettaessa

Eduskunnalle

Uusi hallitus antoi hiljattain eduskunnalle lisätalousarvion, jossa päätettiin tuloveron alennuksesta. Muutos toteutetaan siten, että työnantajat alentavat palkkojen pidätysprosenttia 1 prosenttiyksiköllä 1.7.2003 alkaen. Alennus tehdään työntekijän voimassa olevan verokortin pidätysprosenttiin, eikä työntekijöiden siis tarvitse hakea uutta verokorttia verotoimistosta.

Pidätysprosentin alennus koskee palkkoja sekä työ- ja käyttökorvauksia. Alennusta ei tehdä pidätysprosenttiin maksettaessa eläkkeitä sekä työttömyys- ja sairauspäivärahoja.

Suomessa on noin 1,2 miljoonaa eläkeläistä. Heidän keskimääräinen eläketulonsa kuukaudessa on noin 1 000 euroa. Vain 15 prosenttia heistä saa yli 2 000 euroa rahaa kuukaudessa. Sillä siis pitää tulla toimeen. On paljon ihmisiä, jotka väittävät, että nämä 85 prosenttia olisivat suurituloisia. Itse en oikein osaa heitä suurituloisina pitää. Näistä 1,2 miljoonasta eläkeläisestä 300 000 kuuluu ryhmään, joka ei maksa veroa lainkaan, koska eläke on niin pieni. Eläkeläisistä 900 000 toisin sanoen maksaa veroa, ja itse asiassa siitä joukosta ainoastaan 300 000 saa sen verran riittävää eläkettä, että he joutuvat siitä maksamaan veroa, jolla on vaikutus heidän omaan arkipäiväänsä.

Yhden kerran viime aikoina tämä sama kohderyhmä on saanut veronpalautuksen keskellä verovuotta, vuonna 2000, ja silloin olisi jo monen päättäjän pitänyt ottaa huomioon, että se tekniikka, mikä silloin toteutettiin, oli täysin takaperoinen. Palautus tuli liian myöhään tälle eläkeläisryhmälle.

Yli miljoona eläkeläistä on varmasti pannut merkille, että lisätalousarvion kirjaus verojen kevennyksistä mainitsee niiden suuntautuvan vain ansiotuloihin. Todellisuudessahan kevennys tulee viiveellä myös eläkeläisille, mutta moni varmasti kokee asian niin, että alennus koskee vain ansiotuloja, ei eläkkeitä.

Tämän vuoden kuuden viimeisen kuukauden aikana tapahtuva yhden prosentin vähennys ansiotulon saajille tulee eläkeläisille lopullisessa mielessä verotuksen tarkistuksen jälkeen tilille vasta vuoden 2004 joulukuussa, itse asiassa puolentoista vuoden kuluttua. Miksi tämä kaikki on tehty näin? Moni kansalainen onkin kutsunut tätä "kuuden kuukauden pakkolainaksi", joka tulee jälkikäteen maksuun. Termiä voidaan pitää oikeaan osuneena.

Mielenkiintoista on myös se, että palkansaajien tuloveron kevennystä perustellaan elvytyksellä ja ostovoiman kasvulla. Ministeri Kalliomäki kertoi hyödyn koituvan koko väestölle. On vaikeaa nähdä eläkeläisten hyötyvän tästä ratkaisusta millään tavoin ennen vuoden 2004 loppua. Elvytys- ja ostovoimapuheilla olisi hieman enemmän uskottavuutta, jos myös eläkeläiset olisi asetettu tasavertaiseen asemaan veronalennusten yhteydessä: he ovat ryhmä, joka jos kuka, laittaisi rahan heti kiertoon ja kulutukseen. Harva heistä haluaa sitä sukanvarteen.

Hallituksessa ei näytä olevan intoa eikä halua asettaa palkansaajia ja eläkeläisiä samalle viivalle. Virkamiehet ja ministerit vetoavat kilvan teknisiin ongelmiin, jotka johtuvat mm. eläkkeitä maksavien tahojen hajanaisuudesta. Nämä ongelmat eivät ole käsittääkseni ylitsepääsemättömiä. Jos halua on hitusenkin, voidaan veronalennus ulottaa jo 1.7.2003 koskemaan myös kaikkia eläkkeitä. Olen jättänyt asiasta hallitukselle toimenpidealoitteen. Hallituksen on nyt aika alkaa lunastaa vaalikentillä viljeltyjä lupauksia.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin teknisten ja tilastollisten ongelmien ratkaisemiseksi, jotta lisätalousarviossa vuonna 2003 esitetyt tuloveron alennukset saadaan koskemaan myös eläkeläisiä yhtäaikaisesti (1.7.2003) muiden tulonsaajien kanssa ja näin takaamaan eläkeläisille tasapuolinen kohtelu suhteessa muihin tulonsaajiin.

Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2003

  • Eero Akaan-Penttilä /kok