TOIMENPIDEALOITE 63/2009
vp
TPA 63/2009
vp - Toimi Kankaanniemi /kd
Tarkistettu versio 2.0
Makeisveron käyttöönoton aikaistaminen
Eduskunnalle
Hallitus on ilmoittanut, että vuonna 1999
poistettu makeisvero palautetaan käyttöön
heinäkuussa 2010. Veron määrää ei
vielä tiedetä. Sekä kansanterveydellisten
vaikutusten että valtion taloudellisen tilanteen vuoksi
kristillisdemokraatit pitävät makeisveron käyttöönottoa
jo vuoden alusta perusteltuna.
Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan 12—18-vuotiaista
pojista on ylipainoisia joka viides ja tytöistä 12
prosenttia. Ylipainoisia lapsia on 1970-luvun loppuun verrattuna
kaksin- kolminkertainen määrä. Ylipainoisuus
on lasten ja nuorten suurin ja yleistyvä terveysongelma, jonka
ehkäisy on yksi ravitsemuskasvatuksen ydintavoitteista.
Nuorten naisten ja lasten lihavuuden on todettu johtuvan liiasta
sokerista. Sokeripitoisten mehujuomien, suklaan ja makeisten kulutus
lisääntyy kaksivuotiaasta lähtien.
Suomi ei enää ole kansainvälisesti
suun terveyden mallimaa. 1990-luvun alun jälkeen
lasten ja nuorten hampaiden terveys ei enää ole
parantunut, vaan ainakin alle kouluikäisten lasten hampaiden
terveys näyttää heikentyvän.
Stakesin kouluterveyskyselyn mukaan yläkouluikäisistä 62
prosenttia ei pese hampaitaan suositusten mukaan kahdesti päivässä.
Makeisten syönti yhdessä vähentyneen
hampaidenpesun kanssa heikentää nuorten hampaiden
terveyttä merkittävästi.
Makeisten myynti on kasvanut viime vuosina merkittävästi.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana syötyjen makeisten
määrä on kaksinkertaistunut. Hinnan
on todettu vaikuttavan makeisten kulutukseen. Makeisten kulutuksen
vähentämiseksi makeisveron käyttöönottoa
on aikaistettava. Vain ksylitolia sisältävät
tuotteet on jätettävä verotuksen ulkopuolelle
niiden kiistatta todettujen terveysvaikutusten vuoksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin makeisveron
käyttöönottamiseksi vuoden 2010 alusta.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Tarja Tallqvist /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Sari Palm /kd