TOIMENPIDEALOITE 79/2001
vp
TPA 79/2001
vp - Petri Neittaanmäki /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Kotona lastaan hoitavan vanhemman arvostaminen
Eduskunnalle
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa
(361/1983) velvollisuus lasten hoidosta ja hyvinvoinnista
huolehtimisesta on säädetty selkeästi
vanhemmille. Tämän tulisi olla myös käytännössä maassamme
harjoitettavan perhepolitiikan lähtökohtana.
Lasten hoitaminen kotona on yhteiskunnan kannalta erittäin
tärkeää työtä. Useilla
vanhemmilla ei kuitenkaan ole tähän todellista
mahdollisuutta ilman huomattavia uhrauksia. Kotiin lapsia ja perhettä hoitamaan
jäävät vanhemmat kokevat usein tulevansa
yhteiskunnan toimesta jopa rangaistuiksi tehdessään
itselleen taloudellisesti epäedullisen ja keskimääräisestä poikkeavan
valinnan.
Maahamme tarvitaan nyt kipeästi uudenlaista perhepolitiikkaa.
Perheiden omille valinnolle erityisesti pienten lasten hoidon järjestämisessä on taattava
nykyistä enemmän mahdollisuuksia. Vanhemmille,
jotka ovat valmiit jäämään kotiin hoitamaan
lapsiaan ja perhettään, tulisi taata yhteiskunnan
tuki ja arvostus sekä ennen kaikkea valinnan edellyttämät
taloudelliset edellytykset. Työ-, sosiaali- ja veropolitiikkaa
on kehitettävä sellaiseen arvopohjaan tukeutuen,
jossa kunnioitetaan ihmisyyttä ja perhekeskeisyyttä sekä nostetaan
kotona tehtävä työ sille kuuluvaan arvoonsa.
Kotiäitiys ja -isyys on lapsen näkökulmasta yhteiskuntamme
tärkein ammatti. Lastemme ja sitä kautta koko
yhteiskuntamme edun mukaista olisikin, että Suomessa muodostuisi
muiden Euroopan maiden tapaan suopeampi mielipideilmasto kotiäitiydelle
ja -isyydelle. Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan myös
päätoimisesti lapsiaan kotonaan hoitavat vanhemmat
tuntevat itsensä paljon onnellisemmiksi kuin mikään
muu ammattiryhmä.
Myös työelämän joustoja
tulee kehittää perheiden, ennen kaikkea lasten
etujen mukaisesti. Perheelle on jäätävä riittävästi
aikaa. Lapsen turvallisuuden tunne voi lisääntyä parhaiten vanhempien
läsnäollessa. Yhteiskunta ei voi asettua äidin
ja isän sijaan.
Maassamme räjähdysmäisesti kasvava
lasten ja nuorten pahoinvointi tuo selvästi esille tarpeen
lisätä kotona tehtävän kasvatustyön
arvostusta ja vanhempien valintamahdollisuuksia lisäämiselle.
Se, miten kohtelemme yhteiskuntamme heikoimpia jäseniä,
kertoo paljon aikamme arvoista. Lapsistamme voimme nähdä,
mikä yhteiskunnassamme on kulloinkin ollut tärkeintä.
Nykyinen tilanne, jossa henkilölle on taloudellisesti
edullisempaa olla työttömänä kuin
synnyttää lapsi, ei voi olla perhe- ja väestöpoliittisesti
perusteltu. Perusteltua ei myöskään voi
olla se, että lainsäädännön
mukaan lastenhoito, pyykinpesu, siivous ja ruoanvalmistus on arvostettua
työtä vain silloin, kun se tapahtuu kodin ulkopuolella.
Kotona tapahtuvan lastenhoidon arvostuksen kannalta ei myöskään
ole rohkaisevaa, että jopa toimeentulotuen perusosa, jota
yleisesti pidetään pienenä ja johon toivotaan
korjausta, on nykyistä äitiyspäivärahaa
suurempi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin
kotiäitien ja -isien työn arvostuksen nostamiseksi,
heidän taloudellisen asemansa vahvistamiseksi ja eläketurvan
järjestämiseksi tätä työtä tekeville.
Helsingissä 26 päivänä huhtikuuta
2001
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Pekka Vilkuna /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk