Hallitusohjelman linjauksissa todetaan eriarvoisuuden
kasvun olevan vaaraksi suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle ja
elämäntavalle. Hallituksen tavoitteena on ollut
köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen,
ja selviä päätöksiä tämän
kehityksen estämiseksi onkin tehty mm. perusturvaratkaisuissa.
Yhtenä tavoitteena on valmistella laaja-alainen köyhyyttä,
eriarvoisuutta ja syrjäytymistä vähentävä toimenpideohjelma.
Hallitusohjelman strategisen toimeenpanosuunnitelman ns. kärkihankkeista
yksi on hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen ja sosiaalisten
ongelmien ennalta ehkäiseminen ja tätä tukevien
elämäntapojen vahvistaminen. Sen alaisuudessa
on lueteltu seuraavat toimenpidekokonaisuudet: nuorten osallisuuden
edistäminen, ennalta ehkäisevän toiminnan
korostaminen järjestötyössä sekä liikunnallisten
ja kulttuuristen elämäntapojen vahvistaminen.
Lasten ja nuorten syrjäytyminen on yksi aikamme vakavimmista
ongelmista. Syrjäytymiselle on laskettu myös hintoja:
nuorten yhteiskuntatakuuta käsittelevän raportin
mukaan yhdestä syrjäytyneestä aiheutuva
kansantulon menetys on noin 700 000 euroa, jos syrjäytyminen kestää koko
odotettavissa olevan eliniän. 40 000 syrjäytynyttä nuorta
maksaa noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Toinen puoli asiaa on luonnollisesti
syrjäytymisen hinta yksilölle. Siinä oleellisempaa
kuin taloudellinen hinta on nähdä syrjäytymisen
inhimillinen vaikutus: yhteiskunnallinen osattomuus ja erinäiset
elämässä selviytymisen ja pärjäämisen
ongelmat, jotka siihen liittyvät.
Harrastuksista syrjäytyminen
Yksi osa syrjäytymisilmiötä on lasten
ja nuorten harrastusmahdollisuuksien eriarvoistuminen. Harrastuksista
syrjäytyminen vahvistaa usein niitä vaikutuksia,
jotka liittyvät esimerkiksi vanhempien syrjäytyneisyyteen,
koti- tai kouluongelmiin ja putoamiseen koulutuksen ulkopuolelle.
Harrastuksista syrjäytyminen merkitsee menetettyä mahdollisuutta
harrastaa sitä asiaa tai toimintaa, jonka kokee itselleen
kykyjen tai kiinnostavuuden puolesta hyödylliseksi tai
muulla tavoin läheiseksi. Samalla yksilö menettää harrastamiseen
liittyvän mahdollisuuden vahvistaa itsetuntoaan, identiteettiään
ja hyvinvointiaan. Harrastuksista syrjäytyminen merkitsee
myös usein jäämistä kehittäviä harrastuksia
omaavien kaveripiirin ulkopuolelle. Se merkitsee leimautumista omissa
ja muiden silmissä.
Lähtökohtaisesti jokaisella lapsella tulee
olla yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa, mutta
liian usein käy niin, ettei vähävaraisten
lapsiperheiden tai yksinhuoltajien lapsilla ole kerta kaikkiaan
varaa kustantaa lapsiensa harrastuksia. Tuore Valtion liikuntaneuvoston
julkaisu 2014:2 (Mitä maksaa — Sosioekonomisen
taustan yhteys lasten ja nuorten liikuntaan) on selvittänyt laajasti
harrastusmaksujen kehittymistä. Selvityksen perusteella
kustannusten nousu on ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana nopeaa,
ja nykyisin harrastuskulut alkavat olla liian korkeita jo keskituloisille
työssä käyville perheillekin. Harrastuksista
syrjäytyminen uhkaa yhä useampia suomalaisia lapsia
ja nuoria.
Harrastuskulujen alentaminen
Joitakin hyviä askelia lasten yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien
kehittämiseksi on otettu. On käynnistetty maksutonta
koulujen iltapäiväkerhotoimintaa sekä käynnistetty
OKM:n urheiluseuroille suunnattu pilottihanke, jossa halutaan kehittää vähävaraisten
urheiluharrastusmahdollisuuksia, ja etsitään uusia
malleja taloudellisen tasa-arvon toteutumiselle urheiluseuratoiminnassa.
Myös valtion antaman seuratuen tasoa on nostettu ja avustuksen
saannin ehtoja on muutettu harrastusmaksujen alentamiseksi. Lisäksi OKM:n
toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2012—2015 on sisällytetty
maininta selvittää mahdollisuudet luoda liikunnan
harrastusseteli.
Sen sijaan kuntapuolella käytännöt
harrastuskulujen alentamiseksi ovat kirjavia ja kohtelevat lapsia
asuinpaikasta riippuen kovin epätasa-arvoisesti. Osana
ehkäisevää toimeentulotukea kunnat voivat
antaa vähävaraisille lapsiperheille tukea harrastustoimintaan,
mutta tiedot ympäri maata kertovat tuen olevan kovin eritasoista,
ja usein käy niin, ettei tukea löydy lainkaan.
Kuntien suurimmat satsaukset kohdistuvat liikuntapaikkojen
rakentamiseen ja ylläpitoon, joilla mahdollistetaan edulliset
tilat harrastamiseen.
Harrastusseteli apukeinona
Monet eri kansalaisjärjestöt (esim. Suomen
Nuorisoyhteistyö Allianssi) ja tahot (Valtion nuorisoneuvottelukunta
Nuora, Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen
verkosto EAPN-Fin) ovat puhuneet lasten harrastussetelin tai sitä vastaavan
mallin käyttöönottamisen puolesta. Myös OKM:n
toimesta asiaa on selvitetty useilla eri tahoilla.
On aivan selvää, että mahdollisen
seteli- tms. järjestelmän toteuttaminen ei ole
yksinkertainen toimenpide. Se koskee paitsi harrastamismahdollisuuksien
tarjonnan osalta kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikkaa, myös
sosiaalisen aseman ja tukien arvioinnin ja toteuttamisen osalta
sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalaa sekä mahdollisesti
tietosuoja- ja muiden oikeudellisten kysymysten osalta oikeusministeriön
ja verotuskysymysten osalta valtiovarainministeriön hallinnonalaa.
Siksi harrastussetelin käyttöönottamiseksi
voitaisiin alkuvaiheessa järjestää pilottihanke,
jossa testataan harrastussetelijärjestelmän toimivuutta
pienessä, keskisuuressa ja suuressa kaupungissa.
Vähävaraisten harrastamisen ja osallistumisen
asia pysyy joka tapauksessa ajankohtaisena myös jatkossa.
Huhtikuussa 2014 taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta pohtinut
opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä kiinnitti
loppuraportissaan huomiota vähävaraisten mahdollisuuteen käyttää taide-
ja kulttuuripalveluja ja esitti ns. kulttuuripassia nykytilannetta
parantamaan. Liikuntasektorilla asia nousee esiin viimeistään
hallitusohjelmaan sisältyvän liikuntalain uudistamisen
yhteydessä.
Harrastussetelin puolesta puhuvat monet asiat. Seteli myönnettäisiin
tulosidonnaisin perustein, ja se olisi suunnattu perheille esimerkiksi
Kelan myöntämänä etuutena. Harrastussetelin
arvoa voitaisiin porrastaa perheen tulotason mukaan, jolloin kaikkein
vähävaraisimmat perheet hyötyisivät
siitä eniten, mutta myöskään
suurten harrastusmaksujen kanssa tuskailevat keskituloiset eivät
olisi järjestelmän ulkopuolella. Harrastusseteli
ei vaikuttaisi perheelle myönnettävän
toimeentulotuen suuruuteen. Harrastusseteli olisi kaikille tasavertainen
riippumatta harrastuksen sisällöstä.
Se voitaisiin myöntää niin kulttuuri- kuin
urheiluharrastukseenkin. Lisäksi se olisi myös
asuinpaikasta riippumatta tasa-arvoinen, ja setelin käyttö ei
olisi käyttäjiä leimaavaa, koska jo nykyisin
erilaiset kulttuuri- ja liikuntasetelit ovat vakiintuneet monien
työpaikkojen tavaksi ylläpitää työntekijöiden
työkykyä.
Perheen taloudellisen aseman ei pitäisi määritellä lapsen
harrastamista, ja kuten hallituksen strategiatavoitteissa todetaan,
sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyys ja syrjäytyminen
on katkaistava.