Esitämme oppivelvollisuusiän jatkamista
nykyisestä 16 vuodesta 18 vuoteen. Näin kunnat
velvoitettaisiin huolehtimaan siitä, että jokaisella nuorella
on aito mahdollisuus ja vastuu suorittaa opinnot lukiossa tai ammatillisessa
oppilaitoksessa tai vaihtoehtoisesti sitoutua oppisopimuskoulutukseen
tai työpajatoimintaan. Nykyisessä käytännössä toisen
asteen koulutuksen ulkopuolelle jää seitsemän
prosenttia nuorista. Kaikille ei tarjota opiskelupaikkaa, ja siksi
osa nuorista lopettaa lyhytnäköisesti opiskelun
peruskoulun jälkeen.
Tämä toimenpidealoite on osa Vasemmistoliiton
koulutuspoliittista linjausta, jonka mukaan nuorten oppivelvollisuutta
tulee jatkaa 18 ikävuoteen saakka. Oppivelvollisuuden suorittaminen
tapahtuisi kaikkien alle 18-vuotiaiden osalta valinnaisesti joko
peruskoulussa ja lukiossa, peruskoulussa ja ammatillisissa oppilaitoksissa
tai oppisopimuskoulutuksessa taikka ammatilliseen koulutukseen integroidussa
työpajatoiminnassa. Vasemmistoliiton mielestä koulutusurien
kattavuutta pitäisi parantaa ja tätä kautta
lisätä kaikkien nuorten kiinnittymistä työelämään.
Tilastokeskuksen mukaan 51 prosenttia koululaisista jatkoi vuonna
2006 lukiokoulutuksessa, 40 prosenttia ammatillisessa koulutuksessa,
kaksi prosenttia peruskoulun 10. luokalla ja peräti seitsemän
prosenttia ei jatkanut välittömästi opiskelua
tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Lisäksi tutkintoon
johtavan koulutuksen opiskelijoista kuusi prosenttia keskeytti opinnot
eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa
koulutuksessa lukuvuoden 2006—2007 aikana. Nykyinen koulutusjärjestelmä,
joka edellyttää nuorten kykenevän valitsemaan
koko elämänuransa peruskoulun päättyessä ja
sallii jättäytymisen koulutuksen ulkopuolelle,
aiheuttaa väistämättä sen, että jotkut
nuoret syrjäytyvät työelämästä.
Lisäksi oppivelvollisuuden kestolla voidaan vaikuttaa siihen,
että nuoren ei tarvitse liian varhain tehdä valintoja,
jotka sulkevat pois suuren määrän tulevaisuuden
mahdollisuuksia. (Henttonen, Aleksi & Parkkonen, Jouni:
Vapaus valita — yhtenäisen toisen asteen koulutuksen
suuntaviivoja. Kalevi Sorsa -säätiön
julkaisuja 4/2008.)
Suomessa ja muissa Länsi-Euroopan maissa koulutusmahdollisuuksia
on laajennettu ja nuorten osallistuminen toisen ja korkea-asteen
koulutukseen on yleistynyt 1990-luvun alusta lähtien. Siitä huolimatta,
että Suomessa nuoriso on käynyt kouluja enemmän
ja pidempään kuin milloinkaan aikaisemmin, on
nuorten kiinnittyminen työmarkkinoille nykyään
vaikeampaa kuin 1990-luvun alussa. Määrä-
ja osa-aikaiset työsuhteet ovat yleistyneet nuorten keskuudessa.
(Koulupudokkaiden työurat, Tero Järvinen — Markku Vanttaja,
Yhteiskuntapolitiikka-lehti 2006:1).
Nuorisotyöttömyys on noussut Suomessa räjähdysmäisesti
taloudellisen taantuman myötä. Esimerkiksi Uudellamaalla
nuorisotyöttömyys on jopa kaksinkertaistunut vuoden
2008 lukemista. Yksi nuorisotyöttömyyden keskeisistä syistä on
nuoren vähäinen koulutus. Oppivelvollisuusiän
nostaminen tarjoaa jokaiselle nuorelle mahdollisuuden suorittaa
toisen asteen opintoja ja näin kiinnittyä paremmin
työmarkkinoille.
Toinen nuorten työuriin voimakkaasti vaikuttava tekijä koulutuksen
lisäksi on sosiaalinen ja kulttuurinen tausta. Korkeasti
koulutettujen vanhempien lapset onnistuvat kiinnittymään
vakaalle työuralle huomattavasti useammin kuin vähäisen
koulutuspääoman kodeista tulleet lapset. Koulutuksen
ja työelämän ulkopuolelle jääminen
merkitsee usein myös eri asiaa eri yhteiskuntaryhmistä tuleville
nuorille. (Järvinen & Vanttaja, 2006.) Oppivelvollisuusiän
nostaminen tasoittaa perhetaustan ja vanhempien koulutustason vaikutusta
nuoren työuraan ja vähentää näin
sosiaalista eriarvoisuutta.
Suurimmassa syrjäytymisvaarassa peruskoulun päätyttyä ovat
erilaisista omaan elämänhallintaan liittyvistä ongelmista
kärsivät nuoret sekä maahanmuuttajat.
Maahanmuuttajien kohdalla korostuvat kieliongelmat sekä sellaiset
kulttuuritekijät, joita koululaitos ei nykyisellään
kykene riittävän hyvin tunnistamaan. Esimerkiksi
pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajien määrä tulee
lähivuosina lisääntymään
nopeasti. Kun lisäksi ammatinvalinta on yhteiskunnan ja
työmarkkinoiden muutosten myötä vaikeutunut
ja monimutkaistunut, oppivelvollisuusiän nostaminen on
yksi keino integroida maahanmuuttajanuoria yhteiskuntaamme. (Tikka,
Tiina & Suominen, Esa: Sivistysyhteiskunta 2.0 — osallisuutta
ja osaamista kaikille. Kalevi Sorsa -säätiön
julkaisuja 1/2008.)
Vaikka taloudellinen taantuma on vaikuttanut kaikkiin länsimaihin,
esimerkiksi Isossa-Britanniassa on tehty päätös,
jonka mukaan kaikki nuoret tulee saada pakollisen toisen asteen
koulutuksen piiriin vuoteen 2015 mennessä. Tätä päätöstä on
perusteltu muun muassa kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämisellä.
(http://www.direct.gov.uk/en/Nl1/Newsroom/DG_067201)
16-vuotiaina koulutuksen jättävillä nuorilla
ei ole taitoja toimia ammateissa, joista nykyinen työelämä koostuu.
Myös työmarkkinoilla vaadittavat sosiaaliset taidot
karttuvat toisen asteen koulutukseen sitouduttaessa.
Oppivelvollisuusiän nostamista on kritisoitu ainakin
kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin on väitetty,
että pakkojen lisääminen koulutusta pidentämällä johtaa
joidenkin nuorten kohdalla yhä voimakkaampaan koulutusvastaisuuteen.
Oppivelvollisuusikää on kuitenkin pidennetty aiemminkin,
esimerkiksi peruskoulu-uudistuksessa. Harva kiistää kaikille
yhtäläisen peruskoulun myönteisiä vaikutuksia.
Lisäksi koulumuotoisen opiskelun rinnalla olisi tarjolla
oppisopimuskoulutusta ja ammatillista koulutusta integroidussa työpajatoiminnassa
niille, joita koulunpenkillä istuminen ei innosta. Myös
opintojen ohjausta tulisi kehittää palvelemaan
kaikille tarkoitetun toisen asteen koulutuksen tarpeita.
Oppivelvollisuusiän nostamista on kritisoitu myös
kustannusten näkökulmasta. Oppivelvollisuusiän
pidentämisestä tulisi kuitenkin vähemmän
kustannuksia kuin peruskoulun jälkeen syrjäytyneiden
nuorten hoitamisesta. Oppivelvollisuusiän pidentämisellä ja
toisen asteen koulutuksen yhtenäistämisellä osoitetaan
nuorille, heidän vanhemmilleen ja oppilaitoksille, että yhteiskunta
on sitoutunut tavoitteeseen antaa kaikille nuorille yhtäläinen
mahdollisuus toisen asteen koulutukseen ja työelämään
kiinnittymiseen.