Perustelut
Yrittäjyyspolitiikka
Talousarvioesityksen mukaan kauppa- ja teollisuusministeriö toteuttaa
hallituksen elinkeinopolitiikkaa yhdessä hallinnonalan
yksiköiden kanssa ja yhteistyössä muiden
ministeriöiden kanssa. Yrittäjyysohjelma on yksi
hallituksen politiikkaohjelmista, jota toteutetaan kauppa- ja teollisuusministeriön
koordinoimana eri ministeriöiden kesken. Yrityspolitiikalla
parannetaan niitä edellytyksiä ja olosuhteita,
jotka ovat välttämättömiä yritysten
perustamiselle ja kasvulle. Yritysten perustamisessa erityisesti
rahoitusmahdollisuudet, tiedot ja taidot yritystoiminnasta sekä hallinnollisten
menettelyjen sujuvuus ovat olennaisia.
Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla yrityspolitiikan
välineitä ovat investointi- ja kehittämistuet,
takuut, neuvontapalvelut sekä säädökset.
Yrityspolitiikkaa toteutetaan merkittävältä osin
työvoima- ja elinkeinokeskusten sekä osaltaan
myös Teknologian kehittämiskeskuksen ja Suomen
Teollisuussijoitus Oy:n toimenpitein.
Talousarvioesityksessä (32.30) selostetaan tarkemmin
yritystukia ja kehittämispalveluita sekä erityisrahoitusta.
Yrittäjyysohjelmaa rahoitetaan useiden ministeriöiden
pääluokissa. Talousvaliokunnalle on todettu, että varoja
yrittäjyysohjelman toteuttamiseen on osoitettu tyydyttävästi.
Sen sijaan yrittäjyyden edistämisen käytännön
toteutuksessa on parannettava tehokkuutta ja tuottavuutta. Tähän
valiokunta yhtyy. Samalla valiokunta korostaa selkeän aikataulun
välttämättömyyttä yrittäjyysohjelman
toteuttamiseksi.
Huomattava osa yritystuista ja kehittämispalveluista
rahoitetaan EU:n rakennerahasto-ohjelmista. Pääosa
rahoituksesta kanavoituu TE-keskusten kautta ja osaksi Tekesin tutkimus-
ja kehityshankkeisiin sekä Finnvera Oyj:n luottojen korkotukiin
ja luottotappiokorvauksiin.
Epävarmuutta aiheuttaa rahasto-ohjelmien kautta saatavan
rahoituksen jatkuvuus vuonna 2006 päättyvän
ohjelmakauden jälkeen. Ei ole tiedossa, millaisia rahastoja
EU:ssa tuolloin on ja millaista rahoitusta on saatavissa.
Työvoima- ja elinkeinokeskukset (TE-keskukset)
Talousarvioesityksessä todetaan, että talousarvioesityksen
valmisteluun liittyen TE-keskusten toimintaa ohjaavat ministeriöt,
kauppa- ja teollisuusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä työministeriö,
ovat asettaneet talousarvioesityksessä keskuksille keskeisimmät
toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2004 (32.10.22). Kauppa- ja teollisuusministeriö
vastaa
TE-keskusten yleishallinnollisesta ohjauksesta.
Talousvaliokunta pitää myönteisenä uusien teknologia-asiantuntijoiden
saamista TE-keskuksiin. Niillä on myönteinen vaikutus
alueellisen tutkimus- ja teknologiaosaamisen kehittämisessä.
Ne osaltaan tukevat myös tasapainoista alueellista kehitystä.
TE-keskusten toimintamäärärahojen kehityksessä tulisi
kuitenkin vastaisuudessa ottaa huomioon keskusten tehtävien lisääntyminen.
Muun muassa maatalouden valvontatehtävät ovat
lisääntyneet ja uusien päätösten
johdosta tulevat lisääntymään,
mikä vaatii myös lisää resursseja.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen,
että eri ministeriöiden hallinnonaloille budjetoitujen
määrärahojen käytön
tulisi olla siten koordinoitua, että määrärahat
tulevat tarkoituksiinsa tehokkaasti käytetyiksi. Toimintojen tehokkuus
edellyttää myös eri ministeriöiden hyvää yhteistyötä.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota vielä siihen,
että etenkin silloin, kun asiakas toimii usean TE-keskuksen
alueella, TE-keskusten toimintojen tulee olla yhtenäistä ja
johdonmukaista.