Ehdotus
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luottolaitosten
ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuussääntelyä koskevia
direktiivejä (direktiivit 2000/12/EY,
jossa säädetään luottolaitosten
vakavaraisuusvaatimuksesta, sekä direktiivi 93/6/ETY,
jossa säädetään sijoituspalveluyritysten
vakavaraisuusvaatimuksesta ja jolla täydennetään
myös luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksia markkinariskien
osalta) kansainvälisen Baselin pankkivalvontakomitean kesäkuussa 2004
antamien suositusten mukaisesti. Direktiiviehdotuksessa
Baselin suosituksen periaatteet ulotetaan koskemaan myös
sijoituspalveluyrityksiä yhdenmukaisesti sen tähänkin
asti EU:ssa noudatetun periaatteen kanssa, että luottolaitosten
ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimusten tulee olla
mahdollisimman samanlaiset siltä osin, kun ne harjoittavat
samanlaista toimintaa.
Uudistuksen tavoitteena on ottaa huomioon luottolaitosten riskienhallinnassa
viime vuosien aikana tapahtunut kehitys, jonka ansiosta liiketoiminnan
riskejä ja niiden kattamiseksi tarvittavaa pääomavaatimusta
pystytään laskemaan huomattavasti nykyistä karkeaa
vakavaraisuuslaskentaa tarkemmin. Uudet vakavaraisuusvaatimukset
on pyritty laatimaan siten, että ne kannustavat kehittyneempien
riskienhallintajärjestelmien käyttöönottoon
luottolaitoksissa. Uudistus edistää todellisia
riskejä vastaavaa rahoituksen ja rahoituskustannusten kohdentamista
sekä hinnoittelua rahoitusjärjestelmässä.
Toisaalta uudet vakavaraisuusvaatimukset on pyritty mitoittamaan
niin, että luottolaitosten omien varojen määrä koko
pankkijärjestelmässä säilyy
nykyisellä tasolla. Uudistuksella pyritään
siten lisäämään rahoitusjärjestelmän
tehokkuutta ilman, että uudistus heikentää koko
pankkijärjestelmän vakavaraisuutta.
Komission ehdotuksessa on lukuisia, kiireisestä hyväksymisaikataulusta
johtuvia teknisiä virheitä ja epätarkkuuksia
muun muassa keskeisissä määritelmissä ja
siirtymäsäännöksissä sekä artiklaviittauksissa,
jotka on tarpeen korjata ennen kuin direktiivi voidaan hyväksyä.
Ehdotuksen pääasiallinen sisältö
Uudistuksen keskeisimmät alueet ovat:
- vähimmäisvakavaraisuusvaatimus
on laskettava luotto- ja markkinariskin lisäksi myös toiminnalliselle
eli operatiiviselle riskille,
- edellä mainituissa riskialueissa valvottavan
on mahdollista valita eri laskentamenetelmien välillä,
joista kehittyneemmät menetelmät edellyttävät
valvojan hyväksymistä,
- luottoriskin vakavaraisuusvaatimus voidaan laskea paitsi
ns. standardimenetelmää käyttäen
myös valvontaviranomaisten hyväksymien laitosten
omaan sisäiseen luottoluokitukseen perustuvien menetelmien
avulla,
- standardimenetelmässä vakavaraisuusvaatimuksen
pohjana olevaa karkeaa luottoriskien luokittelua muutetaan
nykyistä hienojakoisemmaksi muun muassa siten, että riskikerroin määräytyy
pääsääntöisesti vastapuolen
ulkoisen luottoluokituksen (ratingin) mukaisesti,
- vakuudet ja muut luottoriskin vähentämismenetelmät
saadaan ottaa huomioon nykyistä laajemmin direktiivissä säädetyin
edellytyksin,
- direktiiviin sisällytetään määräykset
laitosten pääoman riittävyyttä koskevasta
laitoksen omasta sisäisestä arviointi- ja seurantaprosessista
eli pääomanhallintaprosessista sekä valvojan
arviointiprosessista, jolla valvoja arvioi laitosten riskejä,
riskienhallintaa ja pääomanhallintaprosessia,
ja
- laitosten edellytetään julkistavan direktiivissä tarkemmin
säädetyt tiedot laitoksen riskeistä,
niiden kattamiseksi tarvittavasta pääomasta ja
riskienhallinnasta. Käytännössä tiedot useimmiten
julkistetaan tilinpäätösinformaatiossa
(tai tilinpäätöksessä ja siihen
liitettävässä toimintakertomuksessa).
Direktiivin määräyksiä olisi
ryhdyttävä soveltamaan jäsenvaltioissa
pääosin viimeistään 31.12.2006
lukien.
Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön
ja talouteen
Direktiivi edellyttää muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön
(laki luottolaitoksista, laki sijoituspalveluyrityksistä,
laki Rahoitustarkastuksesta) ja todennäköisesti
erillistä asetusta. Direktiivin sisältämien
vakavaraisuusvaatimuksen laskentaa koskevien yksityiskohtaisten
teknisten määräysten voimaansaattaminen
edellyttää lisäksi merkittäviä muutoksia
ja laajennuksia Rahoitustarkastuksen luottolaitostoiminnasta annetun
lain nojalla antamiin määräyksiin.
Uudistus on pyritty mitoittamaan siten, että koko rahoitussektorin
omien varojen määrä säilyy globaalilla
tasolla ennallaan. Omien varojen määrän
odotetaan kuitenkin jakautuvan jossain määrin
eri tavalla kuin nykyisin siten, että laitokset, jotka
käyttävät kehittyneimpiä riskienhallintamenetelmiä,
hyötyvät uudistuksesta, kun taas riskienhallinnaltaan
kehittymättömimpien laitosten vakavaraisuusvaatimukset
kasvavat jonkin verran nykyisestä. Uudistus sisältää siten myös
kannusteen laitoksille siirtyä käyttämään rahoitusmarkkinoiden
tehokkaan ja vakaan toiminnan kannalta tarpeellisia kehittyneitä riskienhallintamenetelmiä.
On huomattava, että monet suuret eurooppalaiset rahoituslaitokset (mukaan
lukien suurimmat suomalaiset pankit) käyttävät
jo tällä hetkellä riskienhallintamenetelmiä,
jotka ovat luonteeltaan hyvin lähellä uudistuksen
ehdotuksia. Pankeissa on myös jo meneillään
mittava kehitystyö tällaisten menetelmien saattamiseksi
direktiivin vaatimusten mukaisiksi.
Muutosten ei arvioida olevan niin suuria, että ne ainakaan
lyhyellä aikavälillä vaikuttaisivat merkittävästi
markkinoiden rakenteeseen tai yksittäisten yritysten kilpailuedellytyksiin
kotimaassa tai kansainvälisesti.
Luottolaitosten suurten asiakasyritysten rahoituskustannukset
alenisivat jonkin verran nykyisestä. Pienten yritysten
kustannukset vastaavasti nousisivat, koska suuryritykset voivat
helpommin hankkia edullisemman vakavaraisuusvaatimuksen edellytyksenä olevia
ulkoisia luottoluokituksia ja asettaa luotoilleen vakuuksia, jolloin
pankit voivat myöntää niille edullisempia
luottoja. Uudistuksessa on kuitenkin pyritty ottamaan huomioon erityisesti
pkt-yrityksille aiheutuvien rahoituskustannusten nousun vaikutukset.
Uudistus lisää sekä laitosten että viranomaisten
kustannuksia lyhyellä aikavälillä, koska
direktiivissä asetetaan nykyistä huomattavasti suuremmat
vaatimukset sekä laitosten omille riskienhallinta- ja arviointiprosesseille
että viranomaisvalvonnalle. Uudistuksen Rahoitustarkastukselle
aiheuttamat henkilöstölisäykset on jo
pääosin toteutettu.
Vakavaraisuusuudistuksesta aiheutuvat sääntelyn
ja valvonnan muutostarpeet pyritään hoitamaan
valvojan nykyresurssien käyttöä tehostamalla
ja tehtäviä priorisoimalla.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto kannattaa direktiiviehdotuksen hyväksymistä seuraavin
edellytyksin.
Direktiivin 2000/12/EY 136 artiklasta tulisi käydä ilmi,
että valvojan harkintavaltaa direktiivissä säädettyjä yksityiskohtaisia
minimivaatimuksia korkeamman pääomavaatimuksen
asettamisessa jotenkin rajoitetaan. Artiklaa tulisi täsmentää ainakin
niin, että siitä ilmenisi selkeästi
direktiivin lähtökohtana oleva periaate, jonka
mukaan vähimmäispääoman ylittävän pääomavaatimuksen
ja korotettujen riskikertoimien asettaminen tapahtuvat etukäteen
julkistettuihin periaatteisiin perustuvan arviointiprosessin perusteella.
Direktiivin kohdat (esim. direktiivin 2000/12/EY
artikla 80.3 ja vastaavat kohdat), joissa on kysymys sääntelyvaihtoehtojen
valinnasta, muutetaan siten, että niissä viitataan
jäsenvaltioiden toimivaltaan valvontaviranomaisten toimivallan
sijasta.
Direktiivien soveltamisalaa ja sen perusteena olevia keskeisiä määritelmiä täsmennetään
sen varmistamiseksi, että vakavaraisuusvaatimusten soveltamisala
voidaan määritellä yksiselitteisesti.
Lisäksi valtioneuvosto edellyttää,
että luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten konsolidoidusta
valvonnasta vastaavan viranomaisen toimivalta suhteessa yksittäisten
luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten valvonnasta vastaavien viranomaisten
toimivaltaan määritellään erityisesti
direktiivin 2000/12/EY artiklassa 129 yksiselitteisesti
ja tavalla, joka riittävästi vastaa monikansallisten
ryhmittymien tehokkaan valvonnan ja markkinoiden tehokkaan toiminnan
vaatimuksia sekä varmistaa yleisten hallinto-oikeudellisten
periaatteiden noudattamisen artiklan mukaisessa viranomaismenettelyssä.
Suomi voi edellä mainituin edellytyksin hyväksyä sekä järjestelmän,
jossa artiklassa tarkoitetusta hyväksymisestä päättää konsolidoidusta
valvonnasta vastaava valvontaviranomainen kaikkien konsolidointiryhmään
kuuluvien laitosten osalta, että järjestelmän,
jossa konsolidointiryhmään kuuluvan yksittäisen
laitoksen osalta hyväksymisestä päättää aina
asianomaisen laitoksen valvonnasta vastaava kansallinen valvontaviranomainen.
Valtioneuvosto katsoo, että asiasta on tarpeen hankkia
perustuslakivaliokunnan kanta ainakin edellä mainittujen
artiklojen osalta.