Nyt käsillä oleva valtioneuvoston kirjelmä on osa Euroopan komission vihreän kehityksen ohjelmaa (Green Deal), josta talousvaliokunta on vastikään antanut lausuntonsa suurelle valiokunnalle (TaVL 3/2020 vp — U 61/2019 vp). Nyt valtioneuvosto kuvaa vihreän siirtymän rahoitusta ja Kestävä Eurooppa -investointiohjelmaa todeten näiden suunnitelmien olevan linjassa Suomen omien tavoitteiden kanssa. 

Talousvaliokunta huomauttaa, että komission tiedonanto kuvailee tavoitteita ja osin keinojakin tavalla, joka on omiaan hämärtämään käsitystä siitä, mikä osa rahoituksesta on julkista ja mikä sellaista yksityistä, joka oletetaan saatavan liikkeelle julkisella vivulla. Valtioneuvoston kirjelmän jääminen yleiselle tasolle on kuitenkin ymmärrettävää ohjelman tässä vaiheessa, kun konkreettisia lainsäädäntöehdotuksia ei ole vielä kattavasti tiedossa. Talousvaliokunta ottaa kantaa esimerkiksi oikeudenmukaisen siirtymän rahaston ehdotettuihin yksityiskohtiin sitä koskevan kirjelmän (U 2/2020 vp) käsittelyn yhteydessä pitäytyen tässä lausunnossaan yleisiin näkökohtiin sääntelyn kehityksestä.  

Komission julkilausuma tavoite on saada aikaan 1 000 miljardin euron verran investointeja, jotka kohdistuisivat kestäviksi luokiteltuihin kohteisiin. Keskeisenä toimenpiteenä olisi, erityisesti EU-Invest-ohjelmaa hyödyntäen, ohjata julkisia investointeja tällaisiin kohteisiin ja luoda kannustimia myös yksityisille investoijille tehdä niin.  

Talousvaliokunta katsoo, että julkisten tahojen tekemien edistämistoimien tulee olla — ensisijaisesti ja lainsäädännön keinoin — mahdollistavan ja ohjaavan toimintaympäristön luomista ja vasta toissijaisesti rahoitusavun tarjoamista. Julkisten varojen roolin tulee olla markkinapuutetta paikkaava ja vipuvaikutusta luova: markkinahäiriöiden välttämiseksi on tärkeää, että julkisia varoja kohdennetaan sellaisiin hankkeisiin tai niiden elinkaarten kohtiin, joihin yksityinen rahoitus olisi esimerkiksi riskillisyyden vuoksi liian kallista tai kokonaan mahdotonta. Investointiohjelmaa tulee toteuttaa erityisesti vähähiilisen teknologian tutkimus- ja kehitystuen luonteisesti. Rahoitusta ohjaavan politiikan ja prosessien on oltava ennakoitavaa, johdonmukaista ja läpinäkyvää.  

Erityisen riskillisten hankkeiden osalta päätöksenteon tulee sisältää tietoinen punninta siitä, mistä sijoituskriteereistä joustetaan, kun sijaa annetaan rahoitettavan toiminnan ilmastovaikutuksille.  

Vaikka käsillä oleva ohjelma on alkujuuriltaan eurooppalainen hanke, on hyvä arvioida myös, kuinka kansallisten säädösten muuttamisella voidaan edesauttaa rahoituksen ohjautumista ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Talousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että esimerkiksi kuntien yhteisen varainhankintajärjestelmän mahdollisuus rahoittaa valtion infrastruktuurihankkeita hankeyhtiöiden avulla edellyttää muutoksia Kuntien takauskeskusta koskevaan lainsäädäntöön. 

Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan vihreisiin kohteisiin olisi tarjolla enemmän rahoitusta kuin mitä tällaisia investointikohteita on tarjolla. Tämä korostaa tutkimus- ja innovaatiotoiminnan merkitystä. Kapeikko näyttää muodostuvan myös siihen, kuinka sijoittajat voisivat saada päätöksentekonsa tueksi yhteismitallista ja luotettavaa tietoa sijoituskohteiden ilmastovaikutuksista. 

Kestävyysluokittelulle on siten selkeä kysyntä. Tällaisten määritelmien laadinnassa joudutaan kuitenkin hankaliinkin rajanvetotilanteisiin: jos ”vihreän statuksen” substanssivaatimusten muodostama kynnys tai hallinnollinen taakka statuksen saamiseksi muodostuu liian korkeaksi, vihreiden kohteiden volyymi jää vähäiseksi ja siten myös niiden vaikutus marginaaliseksi. Toisaalta liian löyhät kriteerit voivat mahdollistaa joukkoon pääsyn myös kohteille, jotka eivät olekaan tosiasiallisesti ilmastotavoitteiden mukaisia, mikä voi rapauttaa luottamusta järjestelmään. On myös ilmeistä, että vihreän rahoituksen piiriin voi tulla suuressa mitassa hankkeita, jotka muutoinkin toteutuisivat. Lisäksi epävarmuus sääntelyn kehityksestä voi vähentää halukkuutta sijoittaa kestäviin kohteisiin; jos luokittelu muuttuu kovin taajaan, kasvaa riski, että sijoittajat eivät enää tukeudu siihen valintoja tehdessään. Tulisi myös välttää eri toimijoihin kohdistuvia päällekkäisiä kriteerejä. 

Kestävinä tai ympäristöystävällisinä sijoituskohteina myytävien tuotteiden houkuttavuus asiakkaiden silmissä perustuu usein kyseisten tuotteiden tavallista suurempaan läpinäkyvyyteen sekä luottamukseen siitä, että niiden kautta sijoittaja pystyy sijoituskäyttäytymisellään vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan. Tässä yhteydessä on olennaista pitää erillään toisistaan käsite siitä, että jokin sijoituskohde voi olla ympäristövaikutuksiltaan — tai muiden kestävyyttä indikoiviksi valittujen tekijöiden osalta — enemmän tai vähemmän kestävää. Ympäristöriskeillä tarkoitetaan tällöin sijoituksen kohteena olevan toiminnan aiheuttamaa riskiä ympäristölle. Tästä erillään tulee pitää se riski, minkä ympäristö kaikkinensa — sään ääri-ilmiöt ja muut ilmastonmuutoksen vaikutukset — aiheuttaa yritystoiminnan kannattavuudelle ja siten sen edellytyksiin olla sijoittajien kannalta tuottava kohde.  

Talousvaliokunta korostaa, että kestävän rahoituksen taksonomian on tuettava järjestelmätason päästövähennyksiä ja kestävää kehitystä, ei vain valikoitava yksittäisiä kestäväksi arvioituja toimintoja. Eri teknologioita, ratkaisuja ja teollisuudenaloja on arvioitava tasaveroisesti niiden hyötyjen ja haittojen näkökulmasta.  

Vihreän luokituksen toimintaperiaate on selkeä: voidakseen saada tuotteelle tai toiminnolle vihreän luokituksen tulee toiminnanharjoittajan täyttää määrätyt kriteerit ja hallinnolliset todentamisvelvoitteet. Tällöin on selvää myös, että kustannus näistä toimista kohdentuu sille taholle, jonka intressissä luokituksen saaminen on. Luokituksen tulisi kannustaa myös vapaaehtoiseen avoimeen toiminnan raportointiin vihreän rahoituksen saamiseksi. Kysymys luokituksen kustannuksista on olennaisesti erilainen ns. ruskeiden toimintojen suhteen. Ruskea taksonomia pyrkii puolestaan tunnistamaan kohteet, jotka ovat haitallisia kestävyystavoitteiden kannalta. Tällöin on vaikeaa nähdä, että ne tahot, joiden toiminnalle olisi tulossa ruskea status, olisivat motivoituneita ryhtymään toimiin ruskean luokituksen vahvistamiseksi. Tämän valossa onkin pidettävä tarkoituksenmukaisena, että ruskeiden luokitusten toteutusmekanismi ei olisi taksonomiassa, vaan yleisessä yritysten taloudellisen raportoinnin kontekstissa, johon tulisi lisätä kestävyystavoitteen saavuttamisen kannalta keskeisiä avoimuusvelvoitteita, jotka konkretisoituisivat toiminnan luokitteluna ennalta määrättyihin kriteereihin nojautuen. Talousvaliokunta korostaa, että avoimuusvelvoite on syytä toteuttaa tavalla, joka kuormittaa toimijoita mahdollisimman vähän, esimerkiksi yhteisen EU-tason rekisterin tai standardin avulla. 

Koska finanssimarkkinoiden tavoite on huomioida yrityksen finanssiarvon ja -riskien kannalta olennaiset tekijät ja sisällyttää ne sijoittajille näytettäviin laskelmiin, talousvaliokunta katsoo, että mahdollisimman oikeantasoinen kielteisten ulkoisvaikutusten hinnoittelu on omiaan edistämään kestävyysinvestointeja. Talousvaliokunta arvioi, että huolellisesti laaditun taksonomian myötä markkinoiden läpinäkyvyys voi edesauttaa parempaa kohteiden riskin ja arvon määrittelyä. Valiokunta puoltaa suunnitelmia laajentaa taksonomia kattamaan myöhemmässä vaiheessa muitakin kestävyyden näkökulmia, kuten yhteiskuntavastuuseen ja hyvään hallintoon liittyviä tavoitteita. 

On selvää, että EU:n jäsenvaltiot, muiden kehittyneiden maiden tapaan, ovat valtavan kulutuskäyttäytymisen ja toimintatapojen muutoksen edessä. Tämä voi luoda uutta liiketoimintaa. Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi digitaaliset alustat voivat olla monin tavoin merkittävä väline jouduttamaan materiaalitehokkuutta muun muassa tuomalla kiertotalouden toimintoja kuluttajien ulottuville. Talousvaliokunta muistuttaa, että vähähiilisyyskehitystä tukevien innovaatioiden markkinoille saattaminen ja skaalaaminen ovat kuitenkin hyvin pääomaintensiivisiä vaiheita. Pilottilaitosten ja ensimmäisten teollisen mittakaavan toteutusten vaiheessa riskit ovat suuria ja investointisyklit pitkiä. Julkisella tuella voi tähän vaiheeseen kohdistettuna olla merkittävä mahdollistava ja vivuttava vaikutus.  

Koska mikään yksittäinen toimenpide tai mekanismi ei voi saada aikaan ilmaston kannalta riittävää toimintatapojen muutosta, on tärkeää, että keinovalikoima saadaan laajaksi. Tämä edellyttää, että lainsäätäjän lisäksi myös säännöksiä soveltavat viranomaiset ottavat kaikessa päätöksenteossaan huomioon, että talouden toimijoille tulee tehdä mahdollisimman helpoksi kantaa osansa muutoksen taakasta. Talousvaliokunta ilmaisee huolensa siitä, ettei ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämien toimien laaja-alaisuuden ja kiireellisyyden tarvetta ole tunnistettu säännöksiä soveltavien viranomaisten toiminnassa. 

Talousvaliokunta toistaa aiemminkin ilmaisemansa varauksellisuuden finanssialan toimijoiden vakavaraisuusvaatimusten käyttämisestä sijoitusten ohjaamiseen vihreisiin kohteisiin. Tällä hetkellä ei ole olemassa näyttöä siitä, että vihreiden sijoitusten taloudellinen riski olisi muita sijoituksia pienempi. Sen vuoksi vihreiden sijoitusten riskipainojen pienentäminen johtaisi oletettavasti finanssialan heikompaan tappionsietokykyyn, mikä puolestaan olisi omiaan vaikeuttamaan ilmastonmuutoksen vastaisten toimien rahoittamista ja heikentämään rahoitusjärjestelmän vakautta. Sen sijaan harkittavaksi voitaisiin ottaa nk. ruskeiden kohteiden riskipainojen kasvattaminen. Riskipainoja korottavaan suuntaan toimittaessa vakavaraisuussääntelyä voitaisiin poikkeuksellisesti käyttää ohjaavan vaikutuksen aikaansaamiseksi sääntelyn alkuperäistä tarkoitusta vaarantamatta. 

Nyt esitettyjen suunnitelmien kokonaisvaikutuksia on vaikeaa arvioida niin monen seikan riippuessa vielä valmisteluvaiheessa olevista kriteeristöistä, alemmanasteisesta sääntelystä ja viranomaisohjeistuksista. Valiokunta tähdentää, että markkinat ovat varsin alttiita reagoimaan jo ennusteisiin tulevan sääntelyn suhteen: alustavatkin arviot kannustimista tai sanktioista voivat saada aikaan vaikutuksia pääomien liikkeisiin tai kiihdyttää hiilivuotoa. Erityisesti hiilivuodon voidaan arvioida olevan merkittävä riski sinänsä kunnianhimoisten EU-säännösten tavoitteiden toteutumisen kannalta. Tämän vuoksi säädösvalmistelun avoimuuteen, toimintaympäristön ennakoitavuuteen ja oikeusvarmuuteen tulisi kiinnittää huomiota jo prosessien alkuvaiheista lähtien.