Esityksen tausta, tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
Liikesalaisuuksina suojataan monentyyppistä teknistä tai taloudellista tietoa. Niiden suojaaminen täydentää teollis- ja tekijänoikeuksia tai toimii niiden vaihtoehtona. Tiedon luokittelun liikesalaisuudeksi on katsottu edellyttävän kolmentyyppisten kriteerien täyttymistä: tiedon on oltava salaista, sillä on oltava taloudellista arvoa ja tiedon haltijan on tullut tehdä kohtuullisia toimenpiteitä pitääkseen tiedon salaisena.
Tiedon suojaamisen ja siten liikesalaisuuksien merkitys tutkimus- ja kehitystyön, innovaatioiden ja kilpailukyvyn kannalta on korostunut tietoyhteiskunta- ja digitalisaatiokehityksen myötä. Tämä on merkinnyt toisaalta tietoon perustuvan pääoman merkityksen kasvua ja toisaalta tiedon helppoa siirrettävyyttä. Tämä korostaa tarvetta kehittää aineettomien oikeuksien suojaa. Samalla liiketoiminnan kansainvälistyessä korostuu yhtenäisen sääntely-ympäristön merkitys EU:n ja kansainvälisellä tasolla.
Esityksen taustalla on EU:n liikesalaisuusdirektiivi (EU) 2016/943. Liikesalaisuuksien suoja on tähän asti toteutettu eri EU-maiden lainsäädännöissä hyvin monentyyppisillä ja eritasoista suojaa tarjoavilla ratkaisuilla. Nyt tavoitteena on ollut yhtenäistää suojan tasoa jäsenvaltioissa. Direktiivi on kuitenkin vain osittain täysharmonisoiva: se asettaa tietyiltä osin rajat, joiden puitteissa jäsenvaltioiden on pysyttävä liikesalaisuuksien suojaamisessa, ja tietyiltä osin vain määrittää liikesalaisuuksien suojan vähimmäistason.
Suomessa ei tähän asti ole ollut erillistä lakia liikesalaisuuksien suojasta. Aineettomista oikeuksista, kuten patenteista, tavaramerkeistä ja tekijänoikeuksista on sen sijaan olemassa erillislakinsa. Erilaisen sääntelytavan taustalla voi olla osittain liikesalaisuuksien vaikea määriteltävyys. Aineettomien oikeuksien haltija saa lähtökohtaisesti yksinoikeuden suojan kohteeseen, kun taas liikesalaisuus voi olla laillisesti useamman henkilön hallussa ja sen suojan sisältö on vaikeammin rajattavissa.
Erillislain sijasta Suomen lainsäädännössä on useita liikesalaisuuksien yleistä suojaa koskevia ja eri tilanteita koskevia säännöksiä. Liikesalaisuuksien siviilioikeudellisesta suojasta on säädetty laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. Työnantajan ammatti- ja liikesalaisuuksien suojasta on säädetty myös työsopimuslaissa. Rikoslaissa on puolestaan säännelty yrityssalaisuuksien rikosoikeudellinen suoja. Viranomaisten hallussa olevien liikesalaisuuksien salassapitovelvoitteista säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa. Näiden lisäksi lukuisissa laeissa on yksittäisiä säännöksiä liikesalaisuuksien, liike- ja ammattisalaisuuksien tai yrityssalaisuuksien suojaamiseksi tai säännöksiä viranomaisten liike- ja ammattisalaisuuksia koskevista tiedonsaantioikeuksista. Voimassa oleva sääntely on siten paitsi rakenteeltaan myös käsitteistöltään hajaantunut.
Tarve liikesalaisuuslainsäädännön uudistamiselle seuraa siis sekä EU-sääntelyn täytäntöönpanosta että kansallisen lainsäädännön puutteista. Esitetyt sääntelyratkaisut ovat osin välttämätöntä seurausta direktiivin täytäntöönpanosta, mutta direktiivi jättää merkittävästi liikkumavaraa myös kansallisen tason ratkaisuille esimerkiksi suojan laajuuden, rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän ja tuomioistuinjärjestelmän osalta.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi liikesalaisuuslaki, jolla säädettäisiin liikesalaisuuksien siviilioikeudellisesta suojasta ja siviilioikeudellisista oikeussuojakeinoista. Samalla yhtenäistettäisiin eri alojen lainsäädännössä käytetty käsitteistö ja yhteensovitettaisiin sääntelyä nyt säädettävän erillislain kanssa. Talousvaliokunta pitää tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena koota nykyinen varsin hajanainen sääntely erillislakiin ja samalla tehostaa liikesalaisuuksien haltijoiden siviilioikeudellisia keinoja puuttua liikesalaisuuksien loukkauksiin.
Talousvaliokunta pitää esitettyjä sääntelyratkaisuja keskeisiltä osin perusteltuina ja puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä esitetyin perusteluin ja muutoksin.
Talousvaliokunnan toimialan lisäksi esitykseen sisältyy varsin paljon lakivaliokunnan toimialaan kuuluvaa sääntelyä. Talousvaliokunta on tässä mietinnössään ottanut huomioon lakivaliokunnan lausunnossaan (LaVL 8/2018 vp) tekemät muutosehdotukset ja viittaa myös muilta osin lakivaliokunnan lausunnossaan esittämiin arvioihin. Tämä koskee erityisesti seuraamusjärjestelmää sekä tuomioistuinjärjestelmää koskevia arvioita.
Liikesalaisuuden käsite ja muut määritelmät
Ehdotettu liikesalaisuuslain 2 § sisältää liikesalaisuuden määritelmän. Liikesalaisuuden määritelmällä pantaisiin täytäntöön direktiivin 2 artiklan 1 kohta. Sisällöllisesti määritelmä pohjautuu Suomea sitovan TRIPS-sopimuksen 39 artiklan 21 kohtaan. Ehdotettu määritelmä on siten varsin suoraa seurausta liikesalaisuusdirektiivistä ja asian kansainvälisoikeudellisesta sääntelystä; toisaalta se noudattaa pitkälti tämänhetkistä vakiintunutta oikeustilaa ja on luonteeltaan lähinnä selkeyttävä. Talousvaliokunta pitää esitettyä sääntelyä perusteltuna ja katsoo, että oikeusvarmuuden ja yhtäläisten kilpailuedellytysten näkökulmasta sääntelyssä tulee pyrkiä tältä osin mahdollisimman yhtenäiseen tulkintaan EU:n ja kansainvälisellä tasolla.
Esityksessä ehdotetaan yhtenäistettäväksi lainsäädännössä käytetty käsitteistö niin, että käyttöön otettaisiin johdonmukaisesti liikesalaisuuden käsite nykyisten yritys-, liike- ja ammattisalaisuuden käsitteiden tilalle. Valiokunta pitää perusteltuna yhtenäistää lainsäädännössä käytettyä käsitteistöä. Tämän voidaan arvioida poistavan rinnakkaisten käsitteiden luomaa tarpeetonta epäselvyyttä ja poistavan riskiä tarpeettomiin eroihin laintulkinnassa, vaikkakin käsitteitä on tulkittu pitkälti samalla tavoin.
Liikesalaisuuslakiehdotuksen 2 §:n määritelmiin sisältyy lisäksi liikesalaisuutta loukkaavan tuotteen määritelmä. Säännöksen perusteluissa määritelmän on todettu vastaavan liikesalaisuusdirektiivin 2 artiklan 4 kohdan loukkaavien tavaroiden määritelmää. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty osin ristiriitaisia arvioita tuotteen käsitteen toimivuudesta esitetyssä sääntelyssä. Liikesalaisuusdirektiivin määritelmissä on käytetty liikesalaisuutta loukkaavan tavaran käsitettä; toisaalta direktiivin johdanto-osan kohdissa 26—27 on nimenomaan viitattu liikesalaisuuksien suojaamiseen silloin, kun niitä käytetään palvelujen tarjoamiseen. Talousvaliokunta pitää perusteltuna, että sääntely kattaa myös palvelua tai palvelun konseptia koskevan liikesalaisuuden oikeudettoman hankkimisen, käytön ja ilmaisemisen. Tätä korostaa se, että palvelut ja tavarat muodostavat yhä useammin kiinteän, toisiinsa liittyvän kokonaisuuden. Digitalisaatiokehitys vahvistaa osaltaan tarvetta kattaa liikesalaisuuksien suojalla myös tällaiset tilanteet.
Liikesalaisuudet ja työntekijän asema
Liikesalaisuuksien merkitys yritysmaailmassa ja työelämässä on korostunut yhä suuremman osan yritysten arvosta perustuessa tietopääomaan. Liikesalaisuuksien suojan tulkinnassa on usein kyse myös yritysten aineettomien oikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien välisestä punninnasta. Esimerkiksi liikesalaisuuksien turvaamiseksi käytettävät salassapito- tai kilpailukieltosopimukset voivat rajoittaa työvoiman liikkuvuutta tai rajoittaa työntekijöiden sananvapautta tai ammatinharjoittajan vapautta. Myöskään rajanveto työnantajan liikesalaisuuksien ja työntekijän ammattitaidon välillä ei ole yksiselitteinen. Liikesalaisuudet aiheuttavat siten väistämättä jännitteitä työntekijöiden oikeuksien turvaamisen ja yritysten aineettomien oikeuksien suojaamisen välillä.
Työsopimuslain ja ehdotetun liikesalaisuuslain suhteen osalta valiokunta kiinnittää huomiota esityksen 1 §:n yksityiskohtaisiin perusteluihin. Työsopimuslain 3 luvussa olevat liikesalaisuuksia koskevat säännökset ovat erityissäännöksiä suhteessa liikesalaisuuslakiin. Työsopimuslakiin ehdotetaan kuitenkin otettavaksi viittaussäännös, josta seuraa, että muun muassa liikesalaisuuden määritelmä ja sen oikeutettu ja oikeudeton käyttö saavat sisältönsä liikesalaisuuslaista. Talousvaliokunta pitää ehdotettua sääntelytapaa perusteltuna ottaen erityisesti huomioon, että liikesalaisuuslain taustalla oleva liikesalaisuusdirektiivi on soveltamisalaltaan yleinen, ja direktiivin mukaisten menettelyjen, toimenpiteiden ja oikeussuojakeinojen tulee olla saatavissa kaikissa liikesalaisuuden loukkausta koskevissa tilanteissa.
Työntekijän ja työnantajan oikeuksien kannalta ongelmalliset rajanvetotilanteet voivat liittyä esimerkiksi salassapito- ja kilpailukieltosopimusten käyttöön. Sopimukset ovat toisaalta tärkeä keino suojata tietoa kilpailutekijänä. Tiedonhallinnan merkitys ja keinot korostuvat digitalisaation, alustatalouden ja verkostomaisten yritysorganisaatioiden myötä. Liian laajamittaiset salassapito- tai kilpailukieltosopimukset voivat toisaalta perusteettomasti rajoittaa paitsi työntekijöiden oikeuksien toteutumista myös yritysten välistä toimivaa kilpailua ja siten heikentää markkinoiden toimivuutta. Valiokunta pitää ongelmallisena tällaisten sopimusten liian systemaattista tai laajamittaista käyttöä ja pitää tärkeänä selvittää sopimusten käytön vaikutuksia työntekijöiden oikeuksien toteutumiseen. Valiokunta kiinnittää huomiota asiaa koskevaan, työ- ja elinkeinoministeriölle 12.6.2018 luovutettuun selvitykseen (Selvitys kilpailukieltosopimusten ja salassapitosopimusten käytöstä, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 18/2018). Asian jatkotoimista ei tässä vaiheessa ole tietoa. Valiokunta pitää tärkeänä arvioida, onko tällaisten sopimusten käyttöä syytä rajoittaa nykyisestä ja harkita lainsäädännöllisiä tai muita keinoja, jotta tasapaino työntekijöiden ja työnantajien oikeuksien välillä tältä osin toteutuu.
Talousvaliokunta korostaa samalla, että ilmiöiden osittaisesta päällekkäisyydestä ja niiden työntekijöille aiheuttamista samantyyppisistä vaikutuksista huolimatta asian arvioinnissa ja jatkotoimien harkinnassa on erotettava toisaalta kilpailukieltosopimukset ja toisaalta salassapitosopimukset, jotka liittyvät keskeisesti liikesalaisuuksien suojaan. Myös edellä mainittu työ- ja elinkeinoministeriölle luovutettu selvitys antaa viitteitä siitä, että ongelman painopiste ja ratkaisukeinot liittyvät ennen muuta kilpailukieltosopimuksiin eivätkä niinkään salassapitosopimuksiin. Kilpailukieltosopimusten käyttöä on jo nykyisellään säännelty työsopimuslaissa, ja selvityksen perusteella sääntelyn kehittämistä ja muita toimia on syytä harkita. Puuttumiskeinoja voi jatkossakin olla perusteltua etsiä työoikeudellisen sääntelyn kautta. Tietyissä tilanteissa ilmiö voi olla myös kilpailuoikeudellisen arvioinnin kohteena. Nyt käsiteltävä liikesalaisuuslaki, jonka tavoitteena on liikesalaisuuksien suojan yhtenäistäminen ja EU-tason sääntelyn täytäntöönpano, selkeyttää osaltaan salassapitoa koskevaa sääntelyä liikesalaisuuksien määrittelyn ja suojaa koskevien poikkeusten kautta. Se ei kuitenkaan tässä vaiheessa tarjoa välineitä puuttua sopimusten käyttöön eikä ole ensisijainen keino ongelman ratkaisemiseen. Osaltaan myös liikesalaisuuksia koskevan sääntelyn käsitteellisyys, tulkinnanvaraisuus ja suojattavien intressien moninaisuus tekisi vaikeaksi säädellä salassapitosopimusten käyttöä yksityiskohtaisesti liikesalaisuuslaissa. Sopimusten kohtuullisuus liikesalaisuusnäkökulmasta jää viime kädessä oikeuskäytännössä arvioitavaksi.
Talousvaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että ehdotetun liikesalaisuuslain 6 § sisältää työntekijöiden osalta poikkeuksen liikesalaisuuden oikeudettomasta ilmaisemisesta. Säännöksen mukaan työntekijällä on oikeus ilmaista liikesalaisuus luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle tai muulle lain tai työehtosopimuksen mukaiselle edustajalle, jos liikesalaisuuden ilmaiseminen on välttämätöntä edustajan lain tai työehtosopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseksi. Sääntely perustuu liikesalaisuusdirektiiviin, mutta talousvaliokunta kiinnittää samalla huomiota siihen, ettei ehdotettu sääntely ole tyhjentävä eikä sillä ole tarkoitettu muuttaa nykytilaa sen osalta, missä tilanteissa työntekijällä on oikeus avustajaa tai asiamiestä käyttäessään ilmaista tälle työnantajan liikesalaisuus.
Väärinkäytösten paljastaminen ja sananvapauden käyttäminen — ilmiantajan suoja
Ehdotetun liikesalaisuuslain 5 §:ssä säädettäisiin ilmiantajan suojasta. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 5 artiklan a ja b alakohta. Tarkoituksena on mahdollistaa väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan ilmoittaminen (whistleblowing). Säännöksen ensimmäisen virkkeen mukaan liikesalaisuuden hankkiminen, käyttäminen tai ilmaiseminen ei ole oikeudetonta, jos se tapahtuu yleisen edun suojaamista varten väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan paljastamiseksi. Säännöksen toisen virkkeen mukaan toiminta ei ole oikeudetonta myöskään, jos se ei ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä sananvapauden käyttämisenä.
Liikesalaisuusdirektiivin asiaa koskeva säännös on luonteeltaan täysharmonisoiva. Sekä direktiivin että ehdotetun liikesalaisuuslain sanamuoto ovat kuitenkin varsin avoimia ja jättävät oikeutetun ja oikeudettoman liikesalaisuuden hankkimisen, käyttämisen ja ilmaisemisen rajanvedon osalta paljon oikeuskäytännön varaan. Kuten lakivaliokunta lausunnossaan (LaVL 8/2018 vp) toteaa, kyse on punnintasäännöksistä, joita sovellettaessa eri intressien välinen punninta tehdään tapauskohtaisesti. Talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, ettei sääntelyllä tarkoiteta muuttaa oikeustilaa joukkoviestinnän nauttiman sananvapauden eikä lähdesuojan osalta. Talousvaliokunta viittaa myös lakivaliokunnan lausunnossaan esittämään arvioon sääntelytavan hyväksyttävyydestä ja siitä, ettei säännöstasolla ole mahdollista tyhjentävästi yksilöidä erilaisia tilanteita, joissa säännös tulee sovellettavaksi.
Talousvaliokunta pitää ehdotettua säännöstä tarpeellisena ja säännöksen muotoilua sinänsä perusteltuna ottaen huomioon myös taustalla olevan liikesalaisuusdirektiivin säännöksen täysharmonisoivan luonteen. Talousvaliokunta pitää poikkeusta myös käytännössä varsin merkittävänä. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että säännös mahdollistaa lainvastaista toimintaa koskevan tiedon antamisen toimivaltaisille viranomaisille yleisen edun suojaamista varten väärinkäytösten tai laittoman toiminnan paljastamiseksi. Yleistä etua on vaikeaa määritellä tarkkarajaisesti. Talousvaliokunta yhtyy säännöksen perusteluissa esille tuotuihin arvioihin ja korostaa, että lainvastaista toimintaa koskevalla tietojen antamisella esimerkiksi toimivaltaisille viranomaisille on usein sekä keskeinen merkitys viranomaisten lakisääteisen tehtävän hoitamisen kannalta että selkeästi yleistä etua suojaava tarkoitus. Käytännössä esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajaviraston toiminnassa ilmiantajien yhteydenotot ovat keskeinen tiedonsaantikanava viraston toimiessa kilpailulainsäädännön valvojana. Talousvaliokunta kiinnittää tältä osin huomiota liikesalaisuusdirektiivin johdanto-osan 38 kohtaan, jossa todetaan seuraavaa: ”Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa kilpailuoikeudellisten sääntöjen eikä varsinkaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 ja 102 artiklan soveltumiseen. Tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja ei olisi käytettävä kilpailun rajoittamiseen aiheettomasti tavalla, joka on vastoin Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta.” Myös ehdotetun lain 5 §:ää on tulkittava niin, että liikesalaisuuden ilmaiseminen esimerkiksi ilmoitettaessa kilpailulainsäädännön vastaisesta toiminnasta toimivaltaisille viranomaisille on oikeutettua.
Esitettyä säännöstä on toisaalta kritisoitu talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa, ja on esitetty, että säännöksessä tarkoitetun ilmiannon tulisi olla vasta toissijainen keino yritysten sisäisten ilmoituskanavien jälkeen. Talousvaliokunta pitää yritysten sisäisiä väärinkäytöksiin puuttumista koskevia kanavia tärkeänä keinona saada tietoa väärinkäytöksistä ja puuttua niihin. Samalla valiokunta korostaa, että väärinkäytökset kattavat hyvin laajan kirjon tilanteita eikä sääntelyllä ole perusteltua rajoittaa liikesalaisuuden ilmaisemista väärinkäytösten paljastamiseksi nyt esitettyä laajemmin. Valiokunta katsoo, ettei tämäntyyppistä hierarkiaa ilmoituskanaviin tule rakentaa myöskään liikesalaisuusdirektiivin kyseisten säännösten täysharmonisoivan luonteen vuoksi. Talousvaliokunta kiinnittää huomiota myös EU-tason pyrkimyksiin entisestään vahvistaa ja yhtenäistää väärinkäytöksien ilmoittajien suojaa. Komissio on vastikään antanut ehdotuksen unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelua koskevaksi direktiiviksi (COM(2018) 218 final). Myös edellä kuvattu tietojen antamisen merkitys toimivaltaiselle viranomaiselle yleisen edun näkökulmasta puoltaa esitettyä sääntelyratkaisua.
Teknisten ohjeiden suoja
Lakiehdotuksen 7 §:ään sisältyvän teknisen ohjeen suojaa koskevan sääntelyn tavoitteena on nykyisen oikeustilan säilyttäminen. Nykyinen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta annettuun lakiin sisältyvä sääntely siirrettäisiin osaksi liikesalaisuuslain sääntelyä. Liikesalaisuusdirektiivi ei sinänsä edellytä teknistä ohjetta koskevaa sääntelyä. Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty osin eriäviä käsityksiä ehdotetun sääntelyn onnistuneisuudesta, ja myös lakivaliokunta on arvioinut säännöstä em. lausunnossaan. Ehdotetun sääntelyn mukaan tekninen ohje voisi olla missä tahansa muodossa, kuten paperisessa tai sähköisessä muodossa. Talousvaliokunta ei pidä perusteltuna rajata sääntelyä esimerkiksi kirjalliseen muotoon. Ohjeita voidaan käytännössä antaa esimerkiksi tuotteiden valmistamista tai tuotantoprosessin valvomista varten. Talousvaliokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena, että esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen alihankkija olisi saanut ohjeen sähköpostitse ja toinen puhelimitse, ainoastaan sähköpostitse toimitetulle ohjeelle annettaisiin suojaa. Talousvaliokunta pitää ehdotettua sääntelyratkaisua perusteltuna teknologianeutraalin lähtökohtansa vuoksi.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on herättänyt kysymyksiä myös teknisen ohjeen suojan suhde liikesalaisuuden suojaan. Valiokunta pitää selvitettynä, että tekniset ohjeet voivat sinänsä täyttää liikesalaisuuden määritelmän. Tällöin kyse on liikesalaisuudesta eikä tarkoituksena ole, että samaa menettelyä pidettäisiin sekä teknisen ohjeen että liikesalaisuuden loukkauksena.
Tuomioistuinjärjestelmä
Liikesalaisuusasioita koskeva tuomioistuinjärjestelmä on keskeinen osa ehdotettua sääntelyä. Esityksessä on päädytty ehdottamaan käräjäoikeuden ja markkinaoikeuden rinnakkaiseen toimivaltaan perustuvaa järjestelmää. Esityksessä ehdotetaan, että liikesalaisuuksien loukkauksia koskevat riita-asiat käsiteltäisiin käräjäoikeudessa. Yksittäisessä asiassa toimivaltainen käräjäoikeus määräytyisi yleisten toimivaltasäännösten perusteella. Markkinaoikeus olisi käräjäoikeuden ohella toimivaltainen tutkimaan niitä liikesalaisuuden loukkausta koskevia riita-asioita, joissa vastaajana on oikeushenkilö tai elinkeinotoimintaa harjoittava luonnollinen henkilö. Esitetty rinnakkaisen toimivallan malli on lainsäädäntöratkaisuna poikkeuksellinen, ja ehdotus on herättänyt talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa kritiikkiä. Talousvaliokunta katsoo, että esitetyt oikeussuojajärjestelmään liittyvät kysymykset koskevat sillä tavoin tuomioistuinlaitoksen järjestämistapaa ja prosessioikeutta, että ne kuuluvat ensisijaisesti lakivaliokunnan toimialaan.
Lakivaliokunta on toimialansa mukaisesti arvioinut laajasti ehdotetun ratkaisun perusteita ja mahdollisia vaihtoehtoisia sääntelytapoja lausunnossaan LaVL 8/2018 vp — HE 49/2018 vp ja pitänyt mallia poikkeuksellisuudestaan huolimatta perusteltuna mm. selkeyden, tarkoituksenmukaisuuden ja joustavuuden kannalta. Lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että malli mahdollistaa yleisten tuomioistuinten ja markkinaoikeuden parhaimpien puolien hyödyntämisen. Mallia on kritisoitu mm. sen mahdollistaman ns. forum shopping -ilmiön vuoksi, mutta lakivaliokunta on katsonut, että ilmiön merkitystä vähentää se, että sovellettava aineellinen lainsäädäntö on molemmissa tuomioistuimissa sama, ja toisaalta molemmissa oikeuslinjoissa viimeinen oikeusaste on joka tapauksessa korkein oikeus.
Talousvaliokunta pitää lakivaliokunnan tavoin esitettyä mallia perusteltuna ja viittaa lakivaliokunnan lausunnossa esitettyihin yksityiskohtaisempiin järjestelmää koskeviin arvioihin ja lakivaliokunnan kuulemisessa saatuun asiantuntija-arvioon siitä, ettei järjestelmän mahdollinen ongelmallisuus ole niinkään perustuslaillinen kuin prosessioikeudellinen kysymys. Talousvaliokunta esittää lisäksi oman toimialansa näkökulmasta seuraavia arvioita.
Esitetty malli perustuu ajatukseen käräjäoikeuden ja markkinaoikeuden rinnakkaisesta toimivallasta tilanteissa, joissa vastaajana on elinkeinonharjoittaja. Arvioitaessa sääntelyratkaisun toimivuutta talousvaliokunta kiinnittää oman toimialansa kannalta erityistä huomiota mallin selkeyteen, ennakoitavuuteen ja oikeussuojakeinojen tosiasialliseen saatavuuteen ja käytettävyyteen.
Oikeudenkäynnin kokonaiskestolla on ratkaiseva merkitys oikeussuojan tosiasiallisen saatavuuden kannalta. Esitetty toimivallanjako mahdollistaa molempien tuomioistuinlinjojen ja niiden asiantuntemuksen hyödyntämisen. Liikesalaisuusasioilla on usein yhtymäkohtia muihin immateriaalioikeudellisiin kysymyksiin. Markkinaoikeuden asema alan erityistuomioistuimena mahdollistaa hyvin liikesalaisuusasioiden käsittelyn osana immateriaalioikeudellisten asioiden kokonaisuutta. On mahdollista, että oikeudenkäynnin lyhyempi kokonaiskesto siirtää asioiden käsittelyn painopistettä osittain markkinaoikeuteen. Toisaalta markkinaoikeuden korkeampi oikeudenkäyntimaksu, käräjäoikeuksien asiantuntemus sopimusriitojen käsittelyssä ja niiden maankattava verkosto ohjannevat asioita myös käräjäoikeuksiin. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että ehdotettu ratkaisu mahdollistaa molempien tuomioistuinlinjojen ja niiden asiantuntemuksen hyödyntämisen.
Talousvaliokunta viittaa lisäksi lakivaliokunnan arvioon ehdotetun mallin selkeydestä: ehdotus siitä, että molemmat tuomioistuimet ovat edellä mainituissa tilanteissa toimivaltaisia, on selkeä ja mahdollistaa tehokkaan ja nopean puuttumisen liikesalaisuuden väärinkäyttöön, kun tuomioistuimen toimivallasta ei tältä osin muodostuisi prosessuaalista esikysymystä, joka tulisi ratkaista ennen varsinaista asiaratkaisua.