Perustelut

Johdanto

Käsittelyn pohjana on edustaja Jukka Gustafssonin lakialoite LA 3/2004 vp, johon yhtyi 122 kansanedustajaa. Valiokunnan enemmistö ehdottaa lakialoitteen sisältämän 1. lakiehdotuksen hylkäämistä ja 2. lakiehdotuksen hyväksymistä valiokunnan muutosehdotuksen mukaisena. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on korostettu, että 2. lakiehdotuksen hyväksyminen valiokunnan muutosehdotuksen mukaisena ei muuta jo voimassa olevan lain Rahoitustarkastukselle suomia toimintamahdollisuuksia. Kun valiokunta lisäksi ehdottaa lakialoitteen 1. lakiehdotuksen hylkäämistä, tarkoittaa tämä tilanteen säilymistä nykyisellään. Näin valiokunnan muotoilu ei muuta vallitsevaa tilaa, ja nykyisten kohtuuttoman suurien palvelumaksujen takia asiakkaan oikeus peruspankkipalveluihin edelleen vaarantuu.

Perustelut

Pankkien toiminnassa maksuliikemarkkinoilla on parin viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtunut suuri tekninen ja asenteellinen muutos. 1980-luvun alkupuolella pankit kilpailivat maksupalveluiden kehittämisessä ja tarjonnassa. Hieman aiemmin pankit olivat aloittaneet palkka pankkiin -kampanjan, jolla pyrittiin lisäämään rahaliikenteen keskittämistä pankkeihin ja muihin rahoituslaitoksiin. Ilmaispalvelut olivat keskeisin houkutin, jolla ihmiset saatiin keskittämään raha-asioidensa hoitaminen pankkeihin.

Rahoitusmarkkinoiden vapautuminen ja sitä seurannut pankkikriisi muuttivat maksuliikepalveluiden markkinoita. Korkosäännöstelyn loppuminen lisäsi kilpailua pankkien välillä, ja anto- ja ottolainauskoron välisen korkomarginaalin supistuminen pienensi pankkien korkokatetta. Tulot pienenivät, ja tuottoja piti ryhtyä etsimään muista palveluista. Ilmaisista maksupalveluista siirryttiin asteittain maksullisiin palveluihin. Pankkikriisin kärjistyminen koski kaikkia pankkeja, ja niiden oli turvauduttava valtion takauksiin ja tukeen. Tähän mennessä julkisesta pankkituesta on lopullisesti menetetty 5,5 miljardia euroa. Pankkikriisin jälkeen maksuttomien palveluiden määrä väheni ja palveluiden hinnat nousivat.

Pankkitoiminta on muuttunut nopeasti parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Asiakkaat on ohjattu käyttämään pankki- ja maksuautomaatteja sekä puhelin- ja verkkopankkia. Suuri osa asiakkaista hoitaa maksunsa sujuvasti ja pankin kannalta vaivattomasti sähköisesti verkkopankissa. Pankkien asiakkaina on kuitenkin myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät ehkä koskaan kykene tai halua maksaa maksujaan sähköisesti tai suoraveloituksen kautta. Jo pelkän automaatin käyttäminen saattaa aiheuttaa vaikeuksia, tietokoneesta ja verkkopankista puhumattakaan. Pankkien asiakaskunnasta näiden asiakkaiden osuus on suhteellisen pieni, eikä kohtuuhintaisten pankkipalveluiden tarjoaminen tiskiltä näille henkilöille voi olla pankeille ylivoimainen taloudellinen rasite. Sen sijaan pankkiasiakkaalle jopa 8 euron palvelumaksu yhden laskun maksamisesta pankin tiskillä on kohtuuton. Pankkien tiskillä maksetut keskimääräiset laskut ovat suhteellisen pieniä. Tämän vuoksi palvelumaksunkin pitäisi olla kohtuullisessa suhteessa varsinaiseen laskuun. Enintään 2,5 euron kertamaksun pitäisi kattaa tapahtumasta johtuvat kustannukset pankille.

Luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin lisättiin vuosi sitten uusi 50 a §, joka säätelee asiakkaan oikeutta peruspankkipalveluihin. Säännöksen mukaan talletuspankki on velvollinen avaamaan jokaiselle tavanomaisen pankkitilin ja myöntämään sen käyttämiseksi tarvittavat tilinkäyttövälineet, jollei pankilla ole painavaa syytä siitä kieltäytyä. Hallituksen esityksen (HE 33/2002 vp) perusteluissa todetaan, että palvelujen hinnoittelulla on merkitystä peruspankkipalvelujen saatavuuteen. Hallitus on esityksessään katsonut, että asiakkaan oikeutta peruspankkipalveluihin ei tule voida tehdä käytännössä merkityksettömäksi esimerkiksi kohtuuttomalla ja syrjivällä hinnoittelulla.

Pankkien kilpailuttaminen maksupalveluasioissa on käytännössä vaikeaa. Ensinnäkin eri pankkien palvelupaketit ja -maksut on rakennettu niin monimutkaisiksi, että vaihtoehtojen vertailu on lähes mahdotonta. Lisäksi palvelupakettien sisältöjä ja palvelumaksuja uudistetaan jatkuvasti, joten asiakkaan on vaikea pysyä muutosvauhdissa mukana. Vuosikymmenten pankkisuhdetta ei herkästi irtisanota. Kilpailu ja kilpailun vaikutus kassapalveluiden hintoihin ei toimi toivotulla tavalla. Tämän takia on tarpeen lisätä pankkien maksuliikepalvelujen ja palvelumaksujen valvontaa. Lakiehdotuksessa esitetään, että Rahoitustarkastus seuraisi ja arvioisi palvelumaksujen sisältöä ja tasoa sekä valvoisi sitä, että asiakkaan oikeus peruspankkipalveluihin ei vaarannu kohtuuttomien palvelumaksujen takia.