Perustelut
Eduskunnan tilintarkastajien Valtiontalouden tarkastusviraston
tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta,
kirjanpidosta ja hallinnosta vuodelta 2008 antaman tilintarkastuskertomuksen
johdosta tarkastusvaliokunta toteaa, että tilintarkastus
on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa
sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita,
sisältöä ja esittämistapaa on
tällöin tarkastettu riittävässä laajuudessa
sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia
virheitä tai puutteita. Hallinnon tarkastuksessa on selvitetty
viraston johdon toiminnan laillisuutta.
Valtiontalouden tarkastusviraston menojen loppusumma oli tilinpäätöksen
mukaan 13,9 milj. euroa. Vuoteen 2007 verrattuna kasvua oli runsaat
5 prosenttia. Suurimman kuluryhmän muodostivat henkilöstökulut,
joihin käytettiin tilikauden aikana 10 milj. euroa (vuonna
2007 9,5 milj. euroa). Toiseksi suurin kuluryhmä oli palveluiden
ostot, johon käytettiin 1,1 milj. euroa (vuonna 2007 1
milj. euroa).
Tarkastusvaltiokunta pitää tärkeänä vaali-
ja puoluerahoituksen tarkastuksen järjestämistä asianmukaisella
tavalla, mutta on huolestunut Lauri Tarastin johtaman vaali- ja
puoluerahoitustoimikunnan alustavista kaavailuista puoluerahoituksen
tarkastuksen osoittamisesta tarkastusvirastolle. Valiokunnan arvion
mukaan vaali- ja puoluerahoituksen valvontaan liittyvät
lisätehtävät vaikuttavat ongelmallisella
tavalla ja vievät voimavaroja ja huomiota perustuslain 90 §:ssä säädetyn
ulkoisen tarkastustehtävän hoitamiselta. Mikäli
tarkastusvirastolle osoitetaan lisätehtäviä,
valiokunta pitää välttämättömänä,
että niiden hoitamiseksi annetaan riittävät
lisäresurssit.
Puolueyhdistyksiä tai puolueita lähellä olevia yhdistyksiä on
likipitäen 10 000, joista esitetyn arvion mukaan noin 1
500 ylittää vaalirahoituksen ilmoitusrajat. Jotta
tarkastuksella olisi merkitystä, tulisi tarkastus tehdä vähintään
viiden vuoden välein. Tämä edellyttäisi,
jos tarkastuksen piiriin valittaisiin vain vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuusrajat
ylittävän talouden omaavat yhdistykset, noin 300—400
yhdistyksen tarkastamista vuosittain. Jos kohteeksi haluttaisiin
kaikki puolueiden paikallisyhdistykset, niin tehtävä edellyttäisi
noin 2 000 yhdistyksen tarkastamista vuosittain.
Velvollisuus tarkastaa puolueyhdistyksiä johtaisi merkittävään
työmäärän lisäykseen.
Tämä yhdistettynä eduskunnan yleisten
talousarviolinjausten toteuttamiseen voisi tarkoittaa sitä,
että tarkastusvirasto joutuisi vähentämään
selvästi tilintarkastusta ja tuloksellisuustarkastusta.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tarkastusvirasto
käyttää suorittamassaan tilintarkastuksessa
hyödykseen tietokoneavusteisia menetelmiä. Puoluerahoituksen
tarkastuksen tehokkuutta rajoittaa huomattavasti se, että kirjanpito ja
tositeaineisto ovat puolueissa pitkälti paperimuodossa
ja epäyhtenäisessä tietoformaatissa, minkä vuoksi
tietokoneavusteisia menetelmiä ei voida soveltaa. Käytännössä 200—300
yhdistyksen vuosittainen tarkastaminen vaatii vähintään
kokonaistyöajaltaan noin 2—3 henkilötyövuoden
vuosittaisen työmäärän edellyttäen,
että tilinpito tositteineen toimitetaan tarkastusvirastoon.
Kaikkien yhdistysten tarkastaminen 5 vuoden syklissä edellyttäisi
yhteensä noin 10 henkilötyövuoden lisäpanosta,
mikä olisi noin 8 prosenttia tarkastusviraston tämän
hetkisestä tarkastushenkilöstöstä.
Valiokunta toteaa lopuksi, etteivät eduskunnan tilintarkastajat
ole kertomuksessaan havainneet huomauttamista tarkastusviraston
vuoden 2008 kirjanpitoon, tilinpäätökseen
eikä hallintoon nähden.