Perustelut

Tiivistelmä

Tulevaisuusvaliokunnan mielestä tulevaisuuden kulttuuri määrittyy paljon seuraavista kolmesta tulevaisuuden murrostekijästä: 1) siirtymästä materiaalisesta immateriaaliseen tuotantoon, 2) tekniikan, tieteen ja yleensä osaamisen mahdollistavan politiikan merkityksen kasvusta ja 3) kaupungistumisesta. Valiokunta korostaa viimeksi mainitun tekijän kohdalla kuitenkin, että hyvin kehittyneessä yhteiskunnassa parhaat kulttuurimaat erottautuvat tulevaisuudessa ehkä juuri siinä, että luovien ihmisten ei tarvitse valita kaupungin ja maaseudun välillä.

Tulevaisuusvaliokunnan mielestä kulttuuriosaaminen on tärkeä tulevaisuuden perustaito, joka kuuluu kaikille. On kyse ihmisestä ja hänen valmiuksistaan elää, menestyä ja selvitä. Kulttuuriosaaminen on merkittävä pääoma niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Se parantaa yksilön kykyä ohjautua ja orientoitua nykymaailmassa, ja se vahvistaa yhteiskunnan elinvoimaisuutta. Se luo pohjan myös arjessa selviämiselle. Digitaalinen kulttuuri, joka hallituksen selonteossa on jäänyt taka-alalle, on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi.

Kulttuuriosaaminen kiteytyy 1) elämänhallintaan ja 2) kykyyn luoda arvoa ja merkitystä.

Yleistä

Tulevaisuusvaliokunta pitää selontekoa tärkeänä ja tarpeellisena. Valiokunta käsittää kulttuurin laajasti ja on ottanut lausunnon näkökulmaksi tulevaisuuden kulttuuriosaamisen.

Kulttuurin laaja ymmärtäminen

Tulevaisuusvaliokunta painottaa kulttuurin laaja-alaisuutta. Yhtäältä kulttuuri pitää sisällään laajoja elämän jäsentämisen tapoja ja yhteiskunnan arvoja, toisaalta se käsittää joukon nimenomaan luovuuteen ja taiteeseen liitettyjä teemoja. Siinä missä talous on aineellisten voimavarojen tuotannon ja allokoinnin järjestelmä, kulttuuri on ihmisiä yhdistävien arvojen ja merkitysten, mutta myös kulttuurituotteiden järjestelmä. Taiteen ja kirjallisuuden ohella kulttuurin käsitteeseen sisältyy niin arvojärjestelmiä ja perinteitä kuin yksilön oikeuksia, identiteettejä ja elintapoja.

Digitaalinen kulttuurin mahdollistava ja lävistävä luonne

Digitaalinen kulttuuri koostuu joukosta tapoja ja tottumuksia viestiä, pitää yhteyttä sekä tulkita ja rakentaa merkityksiä tietokoneiden ja -verkkojen äärellä.

Digitaalisessa muodossa oleva tieto, on se sitten sanoina, kuvina tai äänenä, on monella tapaa tuonut uuden ulottuvuuden kulttuuriin. Digitaalista informaatiota, viestiä ja muuta sisältöä on helppo siirtää, kopioida, hyödyntää uusiin tarkoituksiin ja käyttää — oikein ja väärin. Digitaaliset sisällöt saadaan sosiaalisiin innovaatioihin yhdistämällä toimimaan mitä moninaisimmilla tavoilla. Se on jo nyt mahdollistanut sisältöjen laajan uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja sovellutukset, jotka aiemmin olisivat olleet mahdottomia niin teknisesti kuin taloudellisestikin. Internet maailmanlaajuisena verkostona on toiminut digitaalisen kulttuurin koekenttänä. Sen käyttö on levinnyt vauraiden maiden ohella myös kehittyviin maihin. Internetin kautta valtavat määrät uusia sisällöntuottajia ovat saaneet foorumin. Ne valtaavat nopeasti alaa ja markkinoita. Syntyy uusia, yhteisöllisiä kulttuurin käyttö-, jakelu- ja luomisjärjestelmiä. Puhutaan esimerkiksi "pilvipalveluista", "parviälystä" ja "sosiaalisesta mediasta". Samalla tavoin kuin kirjapaino mahdollisti lehdistön ja populaarikulttuurin synnyn, digitaalinen media luo uusia kulttuurin muotoja. Hyvän esimerkin tarjoaa ns. demoscene-kulttuuri, jonka edelläkävijöitä Suomi on. Digitaalisen vuorovaikutuksen ja erityisesti internetin tulevaisuuden voimaa kuvaa se, että käyttäjiä on kaikkiaan nyt noin kaksi miljardia (30 % maailman väestöstä) ja sen liikenne kasvaa 40 % vuodessa. Pelkästään Nokia ilmoitti syyskuussa 2010 tavoittelevansa miljardia uutta mobile internet -käyttäjää. Google-käyttöjä on kaksi miljardia päivässä. Sähköposteja lähetetään 180 miljardia päivässä. YouTube tarjoaa kaksi miljardia videota päivässä. Ihmiset lähettävät 2,5 miljardia Facebook-kuvaa joka kuukausi. Twitterin käyttäjien käyttötahti on 750 kertaa sekunnissa. Internet on ravistellut kokonaisia instituutioita, mediaa, koulutusta ja hallintoa. Lehdet ja musiikkiteollisuus ovat esimerkkejä aloista, jotka ovat digitaalitalouden takia joutuneet vaikeuksiin. Erityisesti Yhdysvalloissa ja Englannissa, jossa digikulttuuri on pitkällä, lehdet ovat kokeneet joukkokuoleman, ja levikit ovat monilla parhaistakin lehdistä romahtaneet. Etelä-Korean ja Ruotsin kaltaisissa edelläkävijämaissa niiden tilalle on alkanut syntyä uudentyyppisiä tiedotusvälineitä ja jakelukanavia. Musiikintekijä voi lähestyä kuluttajaa suoraan internetin kautta. Nämä ns. uudet markkinat ovat kasvaneet nopeasti. Syntyy internetin musiikkikirjastoja, joista musiikkia voidaan ladata laillisesti ja laittomasti. Joidenkin amerikkalaisarvioiden mukaan 95 % sen kaikista musiikin latauksista on laittomia. Esimerkiksi YouTuben ja muiden videopalveluiden kautta musiikkivideoiden ilmaiskäyttö on helppoa ja valvonta vaikeaa. Tekijänoikeusongelmat ovat meilläkin nousseet esille uudella painolla. Uudessakin kulttuurintekoympäristössä on taiteilijan ja yleensä luovan työn tekijälle varmistettava kohtuullinen osa hänen työstään saadusta voitosta; kysymys on elannosta. Olennaista on, että digitaalinen viestintä ja vuorovaikutus ovat ratkaisevasti tehostaneet maailmanlaajuisesti taloutta, tuotantoa, palveluja, tutkimusta, hallintoa ja muita aloja. Digitaalisen kulttuurin ja internetin kautta on ennen kaikkea luotu erilaisia menestymisen mahdollisuuksia suurille uusille ihmisryhmille ja yksilöille. Informaation ja tiedon helppo saatavuus, verkostojen synty, vuorovaikutus, osallistuminen ja merkittävien tietovarantojen avautuminen kaikkien käyttöön luovat pohjaa avoimelle yhteiskunnalle, luovuudelle, osallistumiselle ja myös uudenlaiselle yrittäjyydelle. Digitaalisen kulttuurin voidaan nähdä lävistävän tai poikkileikkaavan yhä selvemmin paitsi kulttuuria kaikessa laajuudessaan yleensä yhteiskuntien eri alojen toimintoja ja toimijoita. Digitaalisen kulttuurin tutkijat muistuttavat kuitenkin sen yhteydestä perinteiseen kulttuuriin. Olivatpa tietokoneet, internet, pelit, kännykät ja muut laitteet ja sisällöt teknisiltä toimintaperiaatteiltaan miten digitaalisia tahansa, niiden vaikutukset ja tuottamat kokemukset uppoavat ihmisten aineelliseen ja jatkuvaan (analogiseen) kulttuuriin.

Kulttuuriosaamisen merkityksestä

Kulttuuriosaaminen on huomattava pääoma niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Se parantaa yksilön kykyä navigoida ja orientoitua nykymaailmassa ja vahvistaa yhteiskunnan elinvoimaisuutta. Kulttuuriosaamisen alueet kiteytyvät arvo-osaamiseen, elämänhallinnan eri muotoihin ja globaaliin verkostoitumiseen. Tulevaisuuden näkökulmasta voidaan puhua eräällä tavalla "uuden kulttuurin" ihmisestä ja hänen valmiuksistaan elää ja menestyä.

Kulttuuriosaamisen merkityksen kasvun taustalla on suurien muutosten sarja; jälkiteollinen murros, yhteiskunnan muutos urbaaniksi, talouden muutos aineettomaksi, työn muutos lyhytaikaiseksi ja epävarmaksi, sekä kaupunkikulttuurin vaikutus ihmisiin — yksilöllisyyden, järjen, vapauden ja tietynlaisen irrallisuuden painottuminen. Modernin kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteita ei voi ymmärtää tarkastelematta kaupunkien keskeistä roolia. Kaupungistuminen lyö leimansa koko yhteiskunnan kehitykseen. Vahvana vaikuttavat myös talouden kentällä näkyvät tuotantotapojen muutokset, jotka liittyvät teknologian kehitykseen ja globalisaatioon. Kulttuuri vastaa haasteisiin niin uusilla tekemisen tavoilla kuin resurssien ja teknologioiden luovaa ja joustavaa hallintaa edistämällä. Yhteiskunnan ja talouden toimintoja organisoidaan yhä enemmän aineettomien resurssien — tiedon ja osaamisen — varaan.

Ihmisen kyky elää modernissa maailmassa

Tulevaisuusvaliokunta keskittyy lausunnossaan niihin valmiuksiin, joita ihminen tarvitsee pärjätäkseen suurkaupungin elämässä ja luovassa taloudessa. Yksilö selviytyy, jos hänellä on mahdollisuus edes jonkinasteisesti vaikuttaa muuttuviin tilanteisiin ja kontrolloida elämäänsä. Toisaalta vain harvat ihmiset menestyvät ja kukoistavat ilman tukirakenteita epävakaissa ja pirstaloituneissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Useimmat kaipaavat edelleen instituutioiden tarjoamaa pysyvyyttä ja turvaa. He haluavat sitoutua ja tuntea olevansa hyödyllisiä ja arvokkaita yhteiskunnassa. Mielekkään elämän toteuttamisen keinot ja arvon luomisen tavat kuitenkin muuttuvat ja moninaistuvat, joten kaikki tarvitsevat parempia valmiuksia käyttää voimavarojaan ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin.

Uusissa olosuhteissa myös yhteiskunnan perusteet useimmiten joutuvat koetukselle. Perinteinen hyvinvointivaltio ei pitkällä aikavälillä tarkastellen ole riittävästi kyennyt tukemaan yksilöitä nopeasti muuttuvassa globaalissa taloudessa. Vaarana on yhteiskunnan eriytyminen. Tulevaisuusvaliokunnan mukaan yhteiskuntapolitiikan tavoitteena tulisi olla elinvoimaisen osaamisyhteiskunnan rakentaminen, jossa kaikki yhteiskunnan voimavarat ovat käytössä ja jossa kaikki saavat osansa yhteiskunnan hyvinvoinnista. Juuri kulttuuriosaaminen antaa niitä valmiuksia, joita elämä ja työ modernissa urbaanissa ja globaalissa miljöössä edellyttävät.

Tulevaisuusvaliokunta on käsitellyt näitä aiheita hyvinvointivaltion tulevaisuuden näkökulmasta julkaisussaan Tulevaisuuden voittajat — hyvinvointivaltion mahdollisuudet Suomessa (TuV:n julkaisu 5/2010). Selvityksen erääksi pääteemaksi nousi mahdollisuuksien politiikka. Ihminen on luova ja aktiivinen toimija, joka voi luoda merkitystä elämällään muille ja itselleen. Aloitteellisuuden juurena on ihmisen tarve toimia aktiivisesti itsensä, oman perheensä, ryhmänsä ja yhteisönsä eloonjäämisen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Yleisellä tasolla voidaankin todeta, että aloitteellisuus on hyvinvoinnin tärkein voimavara. Kulttuuri laajana käsitteenä tukee luovuutta, aloitteellisuutta ja sitäkin kautta ihmisten hyvinvointia. On panostettava sosiaalisiin ja kulttuuriperusteisiin innovaatioihin. On yhteinen etu, että myös kulttuurin eri muotojen avulla annetaan tarvittava tuki kaikkein heikoimmille.

Kulttuurin uudet muodot mahdollistavat aivan uudenlaisten ihmisryhmien aktivoitumisen. Tulevaisuusvaliokunnalla oli esimerkiksi Lontoossa mahdollisuus tutustua käytännössä uuden musiikkituotannon hyödyntämiseen koulu- ja kasvatustyössä. Lontoossa ns. sosiaaliset yritykset ovat saaneet hyviä tuloksia aikaan rohkaisemalla kaikkein syrjäytyneimpiä nuoria tai koulupudokkaita ryhtymään oman musiikin tuottajiksi. Heille on tarjottu tilat ja tekniikka levystudioineen sekä ohjausta, jossa ovat muun muassa jo itsensä läpilyöneet entiset oppilaat olleet mukana. Oppilaat ovat hoitaneet myös markkinoinnin, tilit ja kaiken mikä yrityksen toimintoihin kuuluu saaden näin perustiedot ja kokemuksen yritystoiminnasta.

Yhteiskunnan muutokset lähtökohtana

Saadun selvityksen mukaan (Antti Hautamäki ja Kaisa Oksanen: Tulevaisuuden kulttuuriosaajat 2010) tulevaisuusvaliokunta näkee kulttuurin tulevaisuuden aikamme suurten yhteiskunnallisen muutosten taustaa vasten. Näistä muutoksista on tässä mainittava erityisesti kaupungistuminen ja suurkaupunkien muodostuminen, jälkiteollisen luovan talouden syntyminen, tuotantotapojen muutokset ja elämän epävarmuuden lisääntyminen.

Kaupungistuminen

Modernin kulttuurin rakenteet määrittyvät kaupungeissa. Väestö siirtyy keskuksiin niiden avaamien mahdollisuuksien takia. Koulutetut henkilöt toivovat saavansa kaupungeista koulutustaan vastaavaa työtä. Myös työttömät hakeutuvat isoihin kaupunkeihin, joissa katsotaan olevan paremmat työllistymisen mahdollisuudet kuin pienillä paikkakunnilla. Globalisaatio vetää ja työntää ihmisiä siirtymään työn ja palvelujen perässä yhä suuremmalla voimalla. Tämä vaatii ihmisiltä vahvaa identiteettiä ja joustavuutta, mutta jakaa samalla voimavaroja ja niiden käyttöehtoja.

Suurkaupunkielämään ovat kuuluneet kulutuskulttuurin ja monimuotoisuuden arvot jo 1900-luvun alusta. Sittemmin siihen on kytkeytynyt modernin yhteiskunnan ilmentyminä raha, kilpailu ja työnjako sekä näiden kautta ihmisen persoonallisuuden eriytyminen. Rationaalisuus, juurettomuus, välinpitämättömyys, yksinäisyys ihmisvilinässä ja toisaalta muukalaisten välinen yhteisyys ja ajattelun ja itseilmaisun vapaus kuvaavat suurkaupunkeja yhä edelleen.

Kaupunki pystyy kokonsa takia vastaanottamaan hyvin erilaisia työsuorituksia, samalla kun ihmisten ahtautuminen yhteen paikkaan ja kilpailu pakottavat yksittäisen ihmisen jalostamaan työsuoritustaan ja erikoistumaan voidakseen säilyttää asemansa työmarkkinoilla. Toimeentulon löytäminen pakottaa ihmisten tarpeet eriytymään, hienostumaan ja monipuolistumaan, ja tämä puolestaan johtaa siihen, että erot yksilöiden välillä voimistuvat.

Tulevaisuusvaliokunta yhtyy niihin arvioihin, joiden mukaan suomalaisten arvomaailma ja kulttuuri sekä niihin liittyvät elämäntavat ovat enenevissä määrin sirpaloitumassa, moninaistumassa ja korvautumassa lukuisten erilaisten elämäntapavalintojen ja osakulttuurien kirjolla. Elämäntapojen ja arvojen moninaistuessa myös yhteisöt muuttuvat. Ihmisten elämä ja työ on muuttunut joiltain osin ja joidenkin ihmisryhmien kohdalla vähemmän paikkaan sidotuksi. Uusi teknologia mahdollistaa kokonaan uudenlaisten yhteisöjen syntymisen. Niin perherakenne kuin kulutustottumukset ja elämäntavat ovat muuttuneet, ja puhutaan jopa "peruskansalaisuuden" lähes katoamisesta.

Aineeton talous ja kulttuuri

Talouden kasvu perustuu yhä vähemmän fyysiseen pääomakantaan ja yhä enemmän teknologiseen kehitykseen ja työvoiman osaamis- ja koulutustason paranemiseen. Tietoyhteiskunnassa raaka-aineet ja koneet ovat sivuroolissa. Pääosaan on noussut aineeton lisäarvo. Tuotteiden sijaan ihmiset ostavat merkityksiä, elämyksiä, palveluita ja tietämystä. Tuote tai palvelu ostetaan sen arvon takia, mutta arvo ei ole vain tuotteen kykyä tyydyttää joitakin fyysisiä tarpeita. Tuotteessa on usein mukana myös henkinen komponentti, joka voi liittyä haluun, merkitykseen tai onnellisuuteen. Arvon tuotanto on uusien merkitysten ja maailmojen luomista.

Aineettoman talouden kehityksessä yhdistyy useita suuntauksia. Ensinnäkin yhä suurempi osa tuotannosta ja kulutuksesta on immateriaalista. Samalla myös omaisuus, jonka avulla aineettomia hyödykkeitä tuotetaan, on entistä aineettomampaa. Tämän päivän yrityksen arvontuoton ajuri on aineeton pääoma, ja sen takia yhteiskunnassa on nähtävissä myös selkeä tarve ymmärtää, johtaa ja mitata aineettomia asioita ja oikeuksia. Toiseksi tiedon tuottaminen, soveltaminen ja hyödyntäminen ovat muuttumassa elintärkeiksi taloudellisen kilpailukyvyn ylläpitämisen kannalta. Lopulta tuotannon dematerialisoituminen, palveluiden merkittävä kasvu, tiedon tunnistaminen keskeiseksi kilpailueduksi ja aineettoman pääoman arvon ja luonteen ymmärtäminen ovat nostaneet aineettoman pääoman tärkeäksi myös politiikassa ja lainsäädäntötyössä. Tekijänoikeuksiin liittyen aineettoman omaisuuden lainsäädäntö ja kansainvälinen sopimusjärjestelmä muodostavat kulttuurin, kulttuurituotannon, luovan talouden ja kansainvälisen vaihdannan merkittävän perustan.

Uuden kulttuurin hahmotusta

Tulevaisuusvaliokunta katsoo olevan tärkeätä pohtia, millaiset arvot ja toimintatavat sitovat ihmisiä yhteen, jos perinteiset instituutiot heidän ympärillään heikkenevät. Jatkuvat muutospaineet vaativat vahvoja tukirakenteita, joita on yhä vaikeampi rakentaa. Kilpailukulttuuriin perustuvan kehityssuunnan riskejä on, että ihmiskäsitys kapenee, yhteiskunnallisen huolenpidon eetos rapisee, eriarvoisuus lisääntyy ja ihmisten aito sitoutuminen yhteiskunnan tavoitteisiin vähenee. Kilpailussa hävinneet tai menestymistään epäilevät voivatkin kokea itsensä epäonnistujiksi, jotka saavat syyttää itseään menestymättömyydestään. Työn sosiologit muistuttavat, että ehkä lopultakin harvat kykenevät vaivatta orientoitumaan tällaisen yhteiskunnan työkulttuuriin, joka vaatii jatkuvaa uudistumista ja suunnan muuttamista.

Saadun selvityksen mukaan tällaisen kulttuurin ihannetyypin on selvittävä kolmesta haasteesta. Ensimmäisessä haasteessa on kyse ajasta: kuinka hallita ihmissuhteita ja oma itsensä, kun kaiken aikaa siirtyy työstä toiseen, tehtävästä toiseen ja paikasta toiseen? Toinen haaste koskee lahjakkuutta: kuinka oppia uusia taitoja, kuinka hyödyntää potentiaalisia kykyjään maailmassa, joka vaatii jatkuvaa muuttumista? Kolmas haaste on seurausta toisesta. Siinä on kyse periksi antamisesta: kuinka päästä irti menneisyydestä? Menestyjä ei ole omistaja, joka vartioi omaisuuttaan, vaan kuluttaja, joka haluaa aina uutta ja on valmis hylkäämään vanhan. Yksilön aikajänne on lyhyt; hän keskittyy potentiaalisiin kykyihinsä ja on tarvittaessa valmis hylkäämään aiemmat kokemuksensa. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ole tällaisia; uudenlaisessakin kulttuurissa ihmiset tarvitsevat jatkuvuutta elämäänsä, ovat ylpeitä siitä, että ovat hyviä jossakin tietyssä asiassa ja arvostavat elämänkokemuksiaan. Instituutioiden purkaminen, turvattomuus, uudenlaiset kuluttamisen mallit ja ikuisen joustavuuden vaatimukset voivat olla vaurioittavia.

Tarvitaan uusia keinoja vahvuuksien rakentamiseen. Tärkeätä on ihmisten terve itsetunto. Erityisesti monet nuoret voivat kokea liian kovat vaateet saavuttamattomina. Siksi merkittävänä osana tulevaisuuden kulttuuria tulee olla laajempi käsitys ihmisestä ja elämän arvokkuudesta. Työkeskeinen elämäntapa ei voine olla ainut vaihtoehto. On mahdollista yhdistää onnistuneesti elämä ja työ. Tämä on tulevaisuuden kulttuuriosaamisen keskeinen haaste.

Kuvio 1: Uuden kulttuurin yksilö ja työ

Kuviossa 1 kuvataan yksilön tilaa uudessa työkulttuurissa neljän eri vaihtoehdon kautta. Vaihtoehdot ovat 1. Työkeskeinen elämäntapa, 2. Aktiivinen toiminta työelämän ulkopuolella, 3. Ulkopuolisuus ja syrjäytyneisyys ja 4. Elämän ja työn onnistunut yhteensovittaminen.

Automaation, globaalin kilpailun ja väestön ikääntymisen myötä hyödyttömyyden ja arvottomuuden tunne on ehkä liiaksi vallannut alaa yhteiskunnassa. Tunne kytkeytyy voimakkaimmin juuri työhön ja sen muutokseen. Ihminen kokee itsensä arvokkaaksi voidessaan antaa jotakin, jolla on muille merkitystä. Arvon luonti kiteytyy tähän.

Lisäarvolla mitataan perinteisesti vain taloudellista menestymistä eli kannattavuutta, ja siihen keskittyminen johtaa työkeskeiseen elämäntapaan. Työkeskeinen yksilö on yleensä korkeasti koulutettu menestyjä, ja "osaavaa ihmistä" ihaillaan myös luovan talouden piirissä. Työn sankaria saattaa kuitenkin uhata elämänpiirin kaventuminen, sosiaalisten suhteiden heikkeneminen ja työuupumus.

Kulttuuriosaamisen näkökulmasta olennaista on, että ihminen voi toimia aktiivisesti luoden arvoa myös vain itselleen tai pienelle ryhmälle niin työelämässä mukana ollen kuin sen ulkopuolella. Yleisesti ottaen aktiivityöelämästä jäävät pois lähinnä ne, joilla ei ole töitä tai mielekästä työtä, ja ne, joilla on varaa jäädä pois ansiotyöstä ja jotka kokevat voivansa uudella tavalla olla hyödyksi tai toteuttaa tavoitteitaan.

Tulevaisuuden tutkijat katsovat, että asioita voidaan tehdä myös niiden itsensä vuoksi. "Aktiivinen elämäntapa ja jättäytyminen syrjään perinteisestä työelämästä -skenaario" pitää sisällään usein myös melko marginaalisia ja polarisoituneita ryhmiä. Tässä ryhmässä voi ilmetä myös luostarimaisia pieniä yhteisöjä, "linkolalaisuutta" tai anarkistisia irtiottoja yhteiskunnasta. Tämän asenteen hyve on sitoutuneisuus; aktiivinen toimija uskoo asiansa objektiiviseen arvoon, vaikka siitä ei olisi luvassa palkkioita tai hyötyä.

Ideaalitilanteessa yksilö osaa yhdistää työn ja muun elämän ja hallitsee elämäänsä myös ristiriitojen ja muutosten maailmassa. Yksilöllä on sekä kyky luoda arvoa yhteiskunnassa että hyvä elämänhallinta. Perinteisen työn rinnalle kehittyy myös uudenlaisia tapoja tehdä töitä; yhteiskunnallisen yrittäjyyden, "maailman parantamisen", itsensä kehittämisen tai vapaaehtoistöiden tuottoa ei ehkä voi mitata taloudellisilla tuloilla, mutta niiden arvo on yhteiskunnallisessa, ympäristöllisessä ja sosiaalisessa vaikuttamisessa.

Luova talous

Tulevaisuusvaliokunta painottaa, että luovan talouden voimistuminen on lupaava kehityssuunta, mutta näkee siihen liittyvän joskus myös ylisuuria odotuksia. Uudessa taloudessa tieto, taito, kulttuuri, keksinnöt ja tutkimustulokset ovat korvanneet aineelliset tuotannontekijät keskeisenä tuotannon tekijänä ja aineeton omaisuus luo huomattavan osan arvosta. Tietosisältö tuotteissa ja palveluissa on kasvanut merkittävästi. Niin työnteon kuin omistamisen ja johtamisenkin ideat ja roolit ovat muuttuneet. Aineettomuus yhdistetään usein myös kestävään kehitykseen. Ympäristön kannalta tuotannon ekotehokkuuden lisäksi kulutuksen suuntautuminen aineettomiin tuotteisiin ja palveluihin katsotaan suorastaan välttämättömäksi kehityssuunnaksi. Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen eikä helppo.

Kestävän kehityksen näkökulmasta materiaalisen talouden alueella resurssit ovat usein niukkoja tai joiltain osin jo käytetty loppuun ja immateriaalitalouden estotonta laajentumista ei voida pitää ongelmitta jatkeena ja ylläpitävänä voimana teollisuuden ja talouden mekanismeille. Immateriaalisilla toiminnoilla on aina materiaalinen pohja. Luova talous ei ole kaikille samanlainen mahdollisuus. Aineeton talous ei ole myöskään välttämättä työvoimapoliittinen pelastus. Suuri osa immateriaalitalouden työvoimasta on freelancereita sekä monialaisia ammatinharjoittajia, joiden tulolähteet rakentuvat jatkuvasti ja pysyvästi useasta epäsäännöllisestä lähteestä. Tulot ovat epävarmoja, eikä niitä tunnisteta helposti elinkeinotoimintaan olennaisesti liittyviksi.

Tulevaisuusvaliokunnan mukaan on välttämätöntä kehittää työvoimapalveluita ja tukimuotoja, jotka tunnistavat perinteisistä teollisen yhteiskunnan työllistymisen muodoista poikkeavat työurat ja osaamisen kehittymisen. Tämä auttaisi myös akateemisten työvoimapalveluiden ja työllistämisen muotojen kehittämisessä.

Kulttuuriosaaminen talouden ja elinkeinoelämän kannalta

Muuttunut maailma — niin maailmanlaajuisen liiketoiminnan kasvu kuin nopea tiedonvälitys ja kulttuurin globalisaatio — asettavat yritykset, yhteisöt ja yksilöt vaativan tehtävän eteen. On panostettava kokeiluihin ja uudenlaisiin tehtäviin ja rooleihin, on tunnistettava ja käytettävä erilaisia voimavaroja. Kilpailukyvyn turvaaminen edellyttää osaamispohjan laajentamista, ja kehityspotentiaalia etsitään usein luovilta toimialoilta. Enää ei riitä oman maan tai edes maanosan olosuhteiden ja kuluttaja-kansalaisten ymmärtäminen ja paikallisen kehityksen ennustaminen, vaan tarvitaan syvällistä tietoa monien eri alueiden kulttuureista ja tavoista.

Elinkeinoelämän näkökulmasta kulttuuriosaamiseen liittyy vahvasti ajatus uudenlaisen osaamisen alan jalostamisesta: kulttuurisia ilmiöitä ja kulttuuripalveluja on kyettävä aiempaa paremmin jalostamaan ja tuotteistamaan. Yritykset voivat nostaa kulttuuriosaamisen tasoa esimerkiksi tutkimustiedon lisäämisellä, "hiljaista tietoa" keräämällä tai kokemuksista oppimalla. Kulttuuristen merkitysten tunnistamisesta on tullut tärkeä väline myös henkilökohtaisten voimavarojen hyödyntämisessä.

Kulttuuriosaaminen elämäntaitona

Kulttuuriosaaminen on kykyä löytää tiensä muuttuneessa maailmassa. Tulevaisuusvaliokunta haluaa korostaa sen keskeisinä elementteinä arvo-osaamista, mahdollisuuksien realisoimista ja verkottumista globaalissa maailmassa. Arvot vaikuttavat siihen, millaisia tavoitteita yksilö asettaa työlleen, perhe-elämälleen ja yhteiskunnalle. Arvo-osaaminen tarkoittaa herkkyyttä monenlaisille arvoille mutta myös itseymmärrystä ja kykyä ajatella kriittisesti ja tunnistaa erilaisia arvo-alueita, kuten tiedollisia ja sosiaalisia arvoja. Arvo-osaamiseen kuuluu myös suvaitsevaisuus, jonka perustana on empatia eli kyky asettua toisten ihmisten asemaan. Tällainen suvaitseva kulttuuriosaaminen ei tarkoita yksinomaan erilaisten kulttuurien tuntemista ja hyväksymistä, vaan kykyä käydä vuoropuhelua ja analysoida erilaisia tilanteita ja kohtaamisia vailla ennakko-oletuksia.

Tulevaisuusvaliokunnan näkemyksen mukaan arkielämän kulttuurieroista tulee puhua niin kouluissa, työpaikoilla kuin kotonakin sen sijaan, että tukeutuu ennalta oletettuihin käsityksiin erilaisista kulttuureista ja tavoista kohdata niitä. Yksilön kannalta arvo-osaamisessa on kysymys paitsi valmiudesta ymmärtää omia tarpeitaan myös kyvystä asettaa arvostuksiaan tärkeysjärjestykseen. Omakohtaisen arvojen järjestykseen asettamisen kautta arvo-osaaminen on näin ollen myös eettisen vastuun lähtökohtia.

Tulevaisuusvaliokunta painottaa yhteiskunnan inhimillistä kehitystä, ihmisten mahdollisuuksia hyödyntää lahjojaan, voimavarojaan, varallisuuttaan ja työvoimaansa. Aktiiviset, luovat, esillä oleviin mahdollisuuksiin tarttuvat ihmiset vievät kehitystä eteenpäin. Köyhyys, sairaudet ja puutteellinen koulutus supistavat ihmisten valinnanmahdollisuuksia. Syrjäytyminen syö inhimillistä ja sosiaalista pääomaa.

Globaalissa taloudessa resurssit ovat globaalisti kaikkien saatavilla ja hyödynnettävissä. Tämä muutos on aluksi koskettanut vahvimmin yrityksiä, joille on auennut uudenlaisia strategisia mahdollisuuksia niin hyödyntää kuin tarjota joustavia resursseja, mutta globaali verkosto-osaaminen on nykyään kulttuurimme olennaisimpia taitoja myös yksilötasolla. Verkostoituminen kiteytyy sosiaaliseen pääomaan. Niin institutionaaliset kuin henkilökohtaisetkin suhteet ovat arvokkaita ja välttämättömiä monien päämäärien saavuttamiseksi.

Tulevaisuusvaliokunnan mielestä kansalaisten voimavaroja voi vahvistaa paitsi huolehtimalla koulutuksesta myös tukemalla voimaantumista ja vertaistoimintaa ja -tuotantoa. Vapaamuotoisella tai organisoidusti järjestäytyneellä keskinäisellä toiminnalla ihmiset pyrkivät yhdessä etsimään tukea ja ratkaisemaan erilaisia ongelmia. Tällä on vahva ennalta ehkäisevä, yhteiskuntaa uudistava ja kansalaisaktiivisuutta vahvistava merkitys.

Kulttuuriosaaminen kaikkien voimavaraksi

Tulevaisuusvaliokunta korostaa, että yhteiskunnasta ja työelämästä syrjäytyminen on henkilökohtainen onnettomuus ja suuri menetys yhteiskunnalle. Syrjäytymisellä on monia syitä. Sen voittaminen edellyttää muiden toimien lisäksi kulttuuriosaamisen vahvistamista tämän lausunnon esittämässä laajassa mielessä. Voimaantuminen, joka tarkoittaa yksilön omien voimavarojen vahvistamista, on kulttuuriosaamisen keskeinen anti myös syrjäytymisen voittamisessa. Vahva kulttuuriosaaminen antaa pohjan ihmisille tehdä hyviä ja kestäviä valintoja vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien kasvaessa.

Tulevaisuusvaliokunta pitää kulttuuriosaamista laaja-alaisena pääomana. Se parantaa yksilön mahdollisuuksia elää ja menestyä nykymaailmassa ja yhteiskunnan mahdollisuuksia lisätä elinvoimaisuuttaan. Kulttuuriosaamisen alueet kiteytyvät lopulta kahteen kohtaan: elämänhallintaan ja kykyyn luoda arvoa ja merkityksiä.

Elämänhallinta on tiukasti yhteydessä kasvuun, yksilönkehitykseen ja jatkuvaan oppimiseen. Arvo-osaamisen ja omanarvontunnon ja identiteettien vahvistumisen kautta yksilön mahdollisuudet toimia erilaisissa elämäntilanteissa paranevat. Kulttuuriosaaja tietää, millaisessa kulttuurissa elää ja mihin arjen ratkaisut työstä, ihmissuhteista tai kulutuksesta perustuvat. Kulttuuriosaamisen kehittäminen puolestaan haastaa pohtimaan arvojen merkitystä, verkostojen toimivuutta ja mahdollisuuksien toteutumista.